Selma

Asuminen

Valikko

Asuminen

Venäläiset huolestuivat lakialoitteesta: "Suomi kieltää meiltä huoneistotkin!"

Kansanedustaja Markku Rossin (kesk) lakialoite kiinteistöjen ostokiellosta on saanut varsin vaihtelevan käsittelyn Venäjän mediassa.
Osa tiedotusvälineistä on uutisoinut asian jo "varmana totuutena" - ainakin juttujensa otsikkotasolla.

- Suomalaiset kieltävät venäläisiltä kiinteistöjen oston, otsikoi esimerkiksi Kanal Pik.

- Suomalaiset sulkevat kiinteistömarkkinansa ulkomaalaisilta, otsikoi puolestaan Radio Majak.

Venäläisillä on selvästi myös ongelmia ymmärtää, mikä on kiinteistö ja mikä on asunto-osake. Esimerkiksi Venäjän arvostetuimpiin lehtiin kuuluva Izvestija uskoo, että suomalaiset aikovat kieltää venäläisiltä kaikenlaisten asuntojen ja huoneistojen oston.

- Venäläisiltä viedään oikeus ostaa taloja ja huoneistoja Suomesta, Izvestija kirjoittaa.

Raflaavasta otsikoinnista huolimatta monessa jutussa kuitenkin muistutetaan, että kyse on vasta lakialoitteesta, jossa ehdotetaan kiinteistöjen oston kieltämistä EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta.

Monessa artikkelissa myös kerrotaan, että Suomessa käytävä keskustelu on suoraa reagointia presidentti Dmitri Medvedevin reilu vuosi sitten julkaisemaan maanoston kieltolistaan. Ulkomaalaisilta kielletylle listalle joutui valtaosa entisestä Suomen Karjalasta, mikä kiinnostaisi juuri monia suomalaisia mökinostajia.

Venäläisiä kiinteistönostajia konsultoiva Mihail Gorshkov ei ole kuitenkaan vielä huomannut mitään paniikkia asiakkaidensa joukossa.

- Mielestäni kyse on suomalaisten taholta täysin ymmärrettävästä reaktiosta Medvedevin ukaasiin, Domfi.ru:n Gorshkov sanoi.

Jos lakialoite joskus etenisi laiksi asti, Gorshkov ei usko sen silti lopettavan venäläisten kiinteistökauppoja Suomessa.

- On mahdollista löytää kaikenlaisia kiertoteitä. Perustaa esimerkiksi Suomeen yritys tai hankkia kiinteistö jonkin välimiehen nimiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    6. 6

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    7. 7

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    8. 8

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    6. Näytä lisää