Sebastian

Asuminen

Valikko

Asuminen

Suurten asuntojen hinnat putosivat!

Kiinteistövälittäjät ovat odottaneet tätä taitekohtaa jo muutaman vuoden: Isojen asuntojen hinnat ovat nyt laskussa.
– Olemme odottaneet tätä 2–3 vuotta, sillä isompien asuntojen hinnoissa on selkeästi ollut painetta alaspäin. Se on näkynyt kauppojen vähentymisinä, ja isoissa asunnoissa myös vuokrat ovat tulleet alas, kertoo Asuntoturvan  toimitusjohtaja Jaakko Sinnemaa.

Sinnemaa sanoo, että jos asunnon ostaja olisi rationaalinen ja tuijottaisi vain taloudellisia mittareita, nykytilanteessa olisi järkevää
asua alkuvuodet pienemmässä omistusasunnossa ja muuttaa sitten myöhemmin isompaan asuntoon vuokralle.

Yksiöiden arvoa nostaa suuri vuokrakysyntä, ja isommissa asunnoissa
vuokrakustannukset ovat matalat suhteessa hintaan.
– Mutta ihminen tekee juuri päinvastoin. Se tietenkin selittyy kaikilla muilla paitsi taloudellisilla mittareilla, kuten elämänarvoilla, mukavuudenhalulla ja muulla. Silti omistusasunnolla ei enää ole yhtä suurta statusarvoa kuin muinoin.

Sijoittajana Sinnemaa jatkaisi samaa rataa, mitä tähänkin mennessä.
Pienissä asunnoissa raha pysyy tallessa.
– Ilmeisesti noin 75 prosenttia Helsingin yksiöistä on joko ammattimaisten tai yksityisten sijoittajien omistuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. 6

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    7. 7

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    8. 8

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    9. 9

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    10. 10

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. Näytä lisää