Nestori

Asuminen

Valikko

Asuminen

Elämänlanka pyrkii puutarhassa niskan päälle

Elämänlangasta on viime vuosina kasvanut puutarhojen yleinen vitsaus, arvioi Kasvinsuojeluseuran toiminnanjohtaja Pertti Rajala.
Rajala itse taistelee sitkeätä köynnöstä vastaan norjanangervon vaiheilla.

- Yleisimmin elämänlanka kietoutuu pensaisiin, kuten ruusuihin ja vadelmiin, mutta olen nähnyt köynnöksen tukahduttaneen kokonaisia puita taimistolla. Perennapenkissäkään se ei ole harvinainen.

Elämänlanka on kansankielinen nimitys usealle köynnökselle. Useimmiten sillä viitataan valkokarhunköynnökseen tai peltokiertoon.

Ilmasto auttaa

Pertti Rajala arvelee yleistymisen liittyvän ilmastonmuutokseen.

Elämänlangan siemenet ehtivät tuleentua, mikä parantaa mahdollisuuksia levitä lintujen, ihmisten ja tuulten mukana eikä pelkästään kasvullisesti, narumaisista, valkoisista juurista.

Puutarhamyymälöistäkin kulkee siemeniä asiakkaille taimipurkkien päällä, epäilee Rajala.

Hän muistuttaa ihmisen luoneen elämänlangalle suotuisia ympäristöjä. Kasvi viihtyy esimerkiksi komposteissa, eikä niissä ole yleensä kylliksi lämpöä tappamaan juuria ja siemeniä.

Valkokukkaiselle valloittajalle jää tilaa puistoissakin, kun kaupungit säästävät hoidosta.

- Viherrakentajille toimitetaan multaa isoista aumoista, joissa näkee monenlaisia siemeniä.

- Sitä en usko, että elämänlanka leviäisi pussitettujen multien kautta.

Kurja kasvi kaupan

Puutarhaneuvos Arno Kasvin syyttävä sormi osoittaa suosioon nousseita taimitoreja. Harrastajat vaihtavat samalla huomaamattaan siemeniä ja juuria.

- Elämänlanka alkaa kasvaa viisisenttisestä juurenpalasta. Sen luonnollinen kasvupaikka on juuri pensaitten ja perennojen juurella. Kasvi näyttää myös rakastavan laatoituksia, hän sanoo.

Arno Kasvi puuskahtaa, että "sitä kurjaa kasvia myydään tyhmille edelleen". Puutarhamyymälät ovat innostuneet uudestaan elämänlangasta, kun siitä on saatu kerrottukukkaisia muotoja.

Arno Kasvi antaa elämänlangalle rikkakasvien tehokkuustaulukossa kouluarvosanan yhdeksän tai kymmenen. Rajalan mielestä liikutaan seitsemän vaiheilla, koska ongelmat ovat sentään paikallisia.

Konsteja taisteluun elämänlankaa vastaan

– Kitke juuria ja kasvustoa. Jatka vähintään viisi vuotta.
– Katkaise elämänlanka juuresta puutarhasaksilla. Köynnös on kuivana helpompi kiertää irti.
– Yritä myrkytystä glyfosaattivalmisteella, ellei elämänlanka rehota marjapensaan päällä. Laimenna liuos ohjeen mukaan. Ota kaveri apuun nostelemaan kasvustoa esiin rautaharavalla. Suojaudu kumisaappain ja -hansikkain. Sivele myrkkyliuosta elämänlangan lehdille nahkealla pesusienellä niin, ettei sitä valu ""isäntäkasville". Uusi käsittely muutamaan kertaan.
– Kaiva elämänlangan valloittama kasvualusta 20 sentin syvyyteen ja vaihda multa. Muut kasvit voi istuttaa takaisin, kunhan juuret pestään ensin vedellä.
– Peitä iso alue mustalla muovilla ainakin kolmeksi vuodeksi ja yritä uutta istutusta paremmalla onnella.
– Tuo pulmapaikalle metri sitkeätä savea ja kuormittain soraa tai peitä asfaltilla.

Lähde: Arno Kasvi, Pertti Rajala ja nettikeskustelut

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Harri Kirvesniemi syyttää norjalaista MM-kullan viemisestä – ”Siinä pitikin kiroilla!”

    4. 4

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    5. 5

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    9. 9

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    10. 10

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Harri Kirvesniemi syyttää norjalaista MM-kullan viemisestä – ”Siinä pitikin kiroilla!”

    4. 4

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    5. 5

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    6. Näytä lisää