Jutta

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kettukarkkeja ja Edelfeltin klassikkoja - Katso, kuinka karkit ja taide valtaavat kankaat

Fazerin klassikkokarkit valtaavat ensi keväänä Vallila Interiorin sisustuskankaat. Lisäksi Albert Edelfeltin tunnetut taideteokset siirtyvät kankaalle.
Vallila Interior ja Fazer ovat yhdistäneet osaamistaan. Vallilan suunnittelutiimi on tulkinnut karamellien kääreitä, niiden värejä, muotoja sekä tunnelmaa ja luonut kaksi kuosia, Kettukarkin ja Karkkipäivän.

Vallila Interior esittelee Fazerin klassikkomakeisia osana ensi kevään kokoelmaansa. Kuoseihin on valikoituivat kolme herkkua Kettukarkki-kuosiin Pihlaja ja Karkkipäivä-kankaaseen Pihlajan lisäksi Salmiakki ja Marianne.

Fazerin tänä päivän makeisista Pihlaja on kaikkein vanhin: sen valmistus aloitettiin jo vuonna 1895. Pihlajaa kutsuu moni kettukarkiksi  kääreen kettuhahmon takia.

- Kuvituksen inspiraation takana on ollut kansansadun katkera repolainen, joka ei ylettynyt puunoksien pihlajanmarjoihin ja leimasi ne siksi happamiksi. Nykyinen punakeltainen ilme on yli 40 vuotta vanha, kertoo Fazerin markkinointi- ja viestintäjohtaja Ulrika Romantschuk.

Toinen uusi kuosi Karkkipäivä puolestaan on Pihlaja, Salmiakki ja Marianne yhdessä.

Vallilaan kevääseen ja kesään kuuluu myös Ateneum-yhteistyö, jossa taiteilija Albert Edelfeltin tunnetut teokset siirtyvät kankaalle.
 
Osana Mielentila-kokoelmaa Vallila painaa kankaalle Albert Edelfeltin teokset Leikkiviä poikia rannalla vuodelta 1884 ja Pariisin Luxembourgin puistossa vuodelta 1887.

- Meistä on kiinnostavaa, miten pitkälti yli satavuotiaat teokset löytävät uusia paikkoja ja yleisöjä kankaina,” kertoo Ateneumin museonjohtaja Timo Huusko.

Kuvat kankaista: Verna Kovanen / Vallila Interior

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. 6

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    7. 7

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    8. 8

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    9. 9

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. Näytä lisää