Anna, Anne, Anu

Asuminen

Valikko

Asuminen

Suomen yksi hurjimmista ammateista: "supersiivooja" näkee karmeita asioita

Kun asunnossa on sattunut kuolemantapaus tai home täytyy saada poistettua irtaimistosta, kutsutaan paikalle erikoispuhdistuksia tekevä siivousfirma. Näin asunnot palautetaan entiselleen.
- Olemme on niitä harvoja yrityksiä Suomessa, jotka tekevät kalmasiivouksia, keroo CleanSide Oy:n toimitusjohtaja Michael Casagrande.

Kalma-asunnolla tarkoitetaan asuntoa, jonne asukas on menehtynyt ja menehtymisestä on seurannut vaurioita kiinteistön rakenteille sekä irtaimistolle.

- Usein asunnot ovat muutenkin huonossa kunnossa. Me hoidamme siivouksessa hajunpoiston, hävitämme saastuneen irtaimen, korjaamme vaurioituneet rakenteet ja puhdistamme asunnon käyttökuntoon, Casagrande kuvailee.

Minkälainen on sitten haastavin kohde saada puhtaaksi ja palauttaa entiselleen?

- Sellaiset kalmakohteet, joissa ruumisnesteet ovat valuneet asunnon rakenteisiin ja laajalle alueelle saastuttaen irtainta. Yksi kohde on jäänyt erityisesti mieleen. Asunto oli kuudennessa kerroksessa ja hissi oli pieni. Jouduimme pilkkomaan huonekalut paloiksi ja pussittamaan ne. Asunnossa oli myös paljon verta ja muita ruumiinnesteitä. Sisällä oli vaikea kulkea, koska asukas ei ollut siivonnut vuosikausiin. Jouduimme ensin raivaamaan tilaa kaiken romun keskeltä, jotta pääsimme töihin, Casagrande pohtii.

Ihmisen kuollessa nesteet valuvat ulos kehosta muutamassa päivässä.

Casagrande huomauttaa myös, että kalmasiivouksissa haju lisää siivouksen aikaa.

- Siivouksissa joudutaan muokkaamaan hajuja, jotta tiloista saadaan asumiskelpoisia. Hajunmuokkauksen aikana asunnossa ei voi oleskella.

Kalmasiivouksissa työntekijän suojautuminen on tärkeää.

- Ihmisen kuollessa nesteet valuvat ulos kehosta muutamassa päivässä. Kaikki hävitykseen menevä tavara sekä meidän käyttämät välineet, jotka ovat olleet kosketuksessa veren kanssa täytyy hävittää.

Miten tehdään homepuhdistuksia?

Kalmasiivouksien lisäksi CleanSide tekee myös homepuhdistuksia, joiden tarve on lisääntynyt rakennusten kasvavien homeongelmien myötä.

Homesiivouksilla puhdistetaan kiinteistöjä, joihin on pitkäaikaisen kosteusvaurioin johdosta muodostunut haitallista homekasvustoa.

- Home tarvitsee kasvaakseen ainoastaan vettä, koska ravinteita on riittävästi ilmassa ja pinnoilla. Esimerkiksi puurakenteissa home aiheuttaa rakenteen heikentymistä. Homeitiöt myös leviävät ilman välityksellä kaikkialle.

Hengitysilman mukana home pääsee ihmisen elimistöön. Homealtistus voi aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Tästä syystä homepölysiivous on pakko ulottaa koko asuntoon.

- Me puhdistamme kaikki säilytettävät irtaimet sekä tilat korjausten jälkeen. Homepuhdistuksilla on tärkeä rooli tilojen käyttöönoton kannalta, Casagrande valottaa.

Homekohteesta ei kannata viedä tavaraa puhtaisiin tiloihin ilman kunnollista homepuhdistusta.

Casagranden mukaan homekohteet tekee haastaviksi tiukat aikataulut.

- Asiakas haluaa siivouksen usein heti. Homesiivous on kosteusvauriosaneerauksen viimeinen vaihe. Se tulee suorittaa vasta, kun kohteesta on poistettu ja korvattu vaurioituneet materiaalit sekä rakenteet.

Tavaraa siirrettäessä ja puhdistettaessa pölyn ja homeitiöiden määrä tilassa kasvaa huomattavasti.

- Sen takia tilat tulee suojata ja pölyä tulee hallita ilmanpaineiden avulla. Pahimmassa tapauksessa homeitiöitä vain levitetään tilasta toiseen ja saastutetaan puhtaita tiloja.

Mitä neuvoja siivousalan ammattilaisella sitten on homehaitoista kärsiville.

- Voi sanoa, että esimerkiksi homekohteissa irtaimen puhdistus jää usein tekemättä tai sen tekevät tahot jotka eivät noudata siivousohjeistusta. Nyrkkisääntönä voisikin sanoa, että homekohteesta ei kannata viedä tavaraa puhtaisiin tiloihin ilman kunnollista homepuhdistusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Autoilija väisti tiellä ollutta tavaraa – auto suistui katolleen ojaan

    8. 8

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    6. Näytä lisää