Anna, Anne, Anu

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kiireisen emännän ohjeet - toteuta 5/10 vinkkiä ja valmistat pikapääsiäisen!

Tulkoon juhla - puolen tunnin ehostuksella ja lähikaupan tarpeilla. Toteuta näistä konsteista viisi, ja pääsiäiskotisi menee täydestä.
1. Kukat
Pöytään näyttävä kimppu tuoreita kukkia, mieluiten keltaisia. 20 tulppaania tai pari narsissiruukkua on takuuvarma valinta.

2. Pöytäliina
Jotain iloista pöydälle, ja mitä isompi pinta, sen parempi. Jos pöytäliinoja puuttuu, tarkista lakanakaappi. Keltaisen ohella myös vihreä, turkoosi ja oranssi sopivat hyvin pääsiäisväreiksi. Myös kirkkaan värisellä kaitaliinalla voi freesata, jos isoa liinaa ei löydy, tai varsinaisen liinan päälle levitetyllä huivilla.

3 Yrttiruukut
Jos et jaksa nyhrätä rairuohon kanssa tai kylvö meni taas pieleen, osta ruokakaupasta pari yrttiruukkua ja laita olohuoneeseen esille värikkäässä koristeruukussa. Esimerkiksi timjami on hyvä, samoin rosmariini, joka sopii mausteeksi lampaaseenkin, jos sellaista laitat. Tuore vihreä virittää tunnelmaan, ja voihan pehkoon jonkin tipun tai suklaamunankin laittaa koristeeksi.

4 Karkit
Pääsiäiskarkit ovat näyttäviä, joten hanki niitä iso kippo ja aseta keskeiselle paikalle vaikkapa olohuoneen pöydälle. Valitse astia niin, että karamellien herkulliset värit pääsevät oikeuksiinsa.

5 Servietit
Keltaiset tai vihreät lautasliinat ruokapöydässä kertovat heti, mistä juhlasta on kyse. Helppo hankkia lähes joka ruokakaupasta.

6 Pikapasha
Oikeaa pashaa pitäisi virutella yön yli, mutta kiireinen ostaa kaupasta kermaa ja maustettua rahkaa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sotke rahkaan. Jos laitat kulhoon koristeeksi vielä pari pääsiäiskarkkia, kukaan ei kritisoi pääsiäisherkkuasi.

7 Oksat
Pajunkissoja ei mistä tahansa löydy, mutta muutkin oksat laitettuna esille lasipurkissa ajavat saman asian. Hiirenkorvat alkavat kehittyä sisällä nopeasti.

8 Värinosto
Luo pikakatse olohuoneeseesi ja kerää kaikki keltainen ja vihreä irtaimisto. Sijoita ne tilapäisesti ryhmäksi näyttävälle paikalle vaikka televisiotasolle telkkarin viereen. Pari vihreäkantista kirjaa, keltainen herätyskello ja vihreäpukuinen espanjatarnukke vieretysten kertovat kyllä, mikä sesonki nyt on. Luo katse myös astiakaappiin - nyt on aika ottaa esiin yksinäiset keltaiset lautaset ja paripuolet vihreät mukit!

9 Kortit
Toiko posti pääsiäiskortteja, edes yhden? Kiinnitä kortit näyttävälle paikalle olohuoneen seinälle pääsiäisen ajaksi sinitarralla tai teippimöykyllä. Myös omien ja kummilasten piirustukset esiin!

10 Ikkunanpesu
Tämä on työläämpi juttu, mutta jos ikkunoiden peseminen on joka tapauksessa keväällä suunnitelmissa, kannattaa se ajoittaa viimeistään pääsiäisen alle. Mikään ei voita kevätriemua, kun päivä paistaa sisään kirkkaista ikkunoista - eikä toisaalta nosta emäntää murheen alhosta, jos aurinko paljastaakin lasien harmaat sadejuovat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. 6

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    7. 7

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    8. 8

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. Näytä lisää