Enni, Enna, Eini

Asuminen

Valikko

Asuminen

Jenna voitti Ilta-Sanomien Kevätkoti-kilpailun - katso kuva voittokodista

Kevätkoti
llta-Sanomien kevätkoti-kilpailuun tulvi toinen toistaan raikkaampia ja keväisempiä koteja. Lukijat äänestivät 10 finalistin joukosta voittajaksi Jennan keväisen vaalean kodin.
Jennan Leinosen koti sai finaaliäänestyksen yli 4500 äänestä 20 prosenttia ja voitti selvästi koko kilpailun. Palkinnoksi Jenna saa lahjakortin Ikeaan ja voittaja tietääkin jo käyttökohteen.

- Aiomme hankkia kotiin uuden nojatuolin. Lahjakortti tuli erittäin tarpeeseen varsinkin nyt kun on hoitovapaalla, kolmen lapsen äiti iloitsee.

Sisustajana Jenna kuvailee itseään harrastelijaksi.

- Kotimme näyttää hyvin erilaiselta vuodenajasta riippuen. Talvella sisustuksessa pitää olla bling blingiä ja lämpöä. Tuolloin otetaan esiin ryijymatto ja sisustus on väritykseltään harmaata ja valkoista. Keväällä taas sisustan kotiin värejä ja puuta.

Tällä hetkellä väreistä Jenna suosii erityisesti pastelleja kuten mintunvihreää ja vaaleanpunaista.

- Keväällä esillä on aina leikkokukkia ja koti on väritykseltään vaalea.

Muille innokkaille sisustajille Jenna vinkkaa, että kaunis sisustus ei aina maksa paljoa.

- Tykkään tuunata huonekaluja. Vanhasta pinnasängystä teimme lapsille sohvan ja harjanvarsista sekä spray-maalista syntyi sisustustikkaat. Pilttipurkit maalasin ja ne ovat nyt lasten hiuspinnien ja pompuloiden säilytyspurkkeja.

Jennan sisustusblogista With all my love löytyy lisää sisustusideoita ja -kuvia Jennan perheen kodista. Jenna sai kilpailun voitosta palkinnoksi 100 euron lahjakortin Ikeaan.

Seuraa Ilta-Sanomia Pinterestissä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    7. 7

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    10. 10

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. Näytä lisää