Unelma, Anelma

Asuminen

Valikko

Asuminen

Suomalaiset muuttavat kiihtyvällä vauhdilla suuriin kaupunkeihin

MUUTTAMINEN
Suomen kunnat jakautuvat jyrkästi voittajiin ja häviäjiin muuttoliikkeessä.
Muuttoliiketutkija Timo Aron analyysin mukaan suomalaiset pakkautuvat yhä tiiviimmin Etelä- ja Lounais-Suomen isoihin kaupunkeihin ja niiden kehyskuntiin.

Helsinki on suurin muuttomagneetti. Vuosien 2009–2013 aikana Helsinkiin on muuttanut yli 11 600 uutta asukasta. Myös Tampere, Oulu, Turku ja Kuopio vetävät asukkaita.

– Suurten kaupunkiseutujen alueella asuu jo 4,8 miljoonaa ihmistä eli 90 prosenttia väestöstä. Suomalaisten pakkautuminen suurimmille kaupunkiseuduille on jatkunut jo pitkään, mutta viimeisen viiden vuoden aikana trendi näyttää kiihtyneen, Aro kertoo.

Kun keskuskaupungit ja kehyskunnat keräävät uusia asukkaita, muu Suomi tyhjenee hiljalleen. Suomen kunnista ja seuduista peräti kaksi kolmasosaa on muuttotappiollisia. Eniten asukkaita ovat menettäneet Kajaani, Kouvola, Raahe ja Kemi, joista on tarkasteluajankohtana muuttanut muualle 1 000–1 500 asukasta.

Nuoret ovat kaupungistumisen eturintamassa. He muuttavat opiskelemaan suuriin kaupunkeihin, ja valmistuttuaan he jäävät helposti kasvukeskusten suurille työmarkkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Testaa, miten sinkku olet!

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    9. 9

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    10. 10

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

    10. 10

      Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Testaa, miten sinkku olet!

    6. Näytä lisää