Aslak

Asuminen

Valikko

Asuminen

Nyt on ostajan markkinat: Näin paljon kesämökkien hinnat ovat laskeneet

Mökit
Nyt on hyvä hetki tehdä isoja hankintoja. Kesämökkien ja tonttien hinnat ovat kääntyneet laskuun.
Mikäli haaveissa siintää oma kesämökki, nyt on hyvä aika iskeä mökkimarkkinoille. Alkuvuoden perusteella mökkien ja tonttien hinnat ovat kääntyneet laskuun. Se käy ilmi Maanmittauslaitoksen tekemästä kiinteistökauppatilastosta, jossa hintojen tippuminen näkyy selvästi rantamökkien kohdalla.

- Kaavoitetulla tontilla sijaitsevan rantamökin mediaanihinta, eli kauppahintojen keskimmäinen arvo, oli alkukesällä 109000 euroa. Vuosi sitten näistä mökeistä maksettiin viisi prosenttia korkeampia hintoja koko maassa, johtava asiantuntija Juhani Väänänen kertoo.

Kaava-alueen ulkopuolella hintataso pysytteli samana kuin viime vuonna eli noin 80300 euron tuntumassa. Ilman omaa rantaa olevien kuivan maan mökkien keskimääräinen hintataso on noin puolet rannalla sijaitsevien mökkien hinnoista eli 45000 euroa.

Kesämökkien hintaerot ovat suuria paikkakuntien välillä. Kalleinta mökin hankkiminen on Uudellamaalla, jossa kaava-alueella sijaitsevasta rantamökistä joutuu pulittamaan keskimäärin 180000 euroa. Lapissa vastaavasta mökistä voidaan pyytää reilusti alle puolet, noin 56000 euroa.

- Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että mitä lähempänä Helsinkiä kesämökki sijaitsee, sen kalliimpi se on. Keskihintainen mökki sijoittuu Etelä-Savon paikkeille, jossa ne maksavat noin 100000 euroa. Siitä etelämmäksi mentäessä hinnat kallistuvat ja pohjoiseen puolestaan halpenevat, Väänänen selvittää.

Sijainnin lisäksi hintaan vaikuttaa mökin koko ja varustelutaso, tontin koko, rantaviivan pituus ja vesistön läheisyys. Mökkejä löytyy moneen makuun ja hintaluokkaan.

- Vaatimattomia ja pieniä mökkejä saattaa löytyä syrjäisiltä seuduilta muutamalla tuhannella, kun taas suurten vesistöjen äärellä sijaitsevien luksushuviloiden hinnat lähtevät 800000 eurosta ylöspäin.

Heikko taloudellinen tilanne on kääntänyt kesämökkien ja -tonttien hinnat laskuun, mutta ilmiölle on muitakin syitä. Väänäsen mukaan mökeille ei riitä enää kysyntää, koska niitä on jo tarpeeksi paljon. Osa mökeistä kulkee sukupolvelta toiselle eikä päädy koskaan myyntiin.

Väänänen uskoo, että markkinoiden hiljentyminen johtuu myös mökkikulttuurin muutoksesta. Kesämökkien omistajien keski-ikä on lähes 60 vuotta.

Siinä missä perheet viettivät mökillä ennen koko kesän toukokuusta syyskuulle, nyt nuorempi sukupolvi vierailee mieluummin vuokramökillä pari kertaa vuodessa. Silloin ei tarvitse huolehtia mökin ylläpidosta ympärivuotisesti, Väänänen toteaa.

Vielä vuonna 2006 kesämökkejä myytiin 13500 kappaletta vuodessa. Nyt myytyjen mökkien määrä on vain 9500.

Aiotko hankkia kesämökin?

  • Mökki ja piha

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    6. 6

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    7. 7

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    8. 8

      Juontajakaunotar sivalsi miehensä sänkytaitoja tv:ssä – aviomies kuunteli vieressä nolona: ”Olet minulle ilkeä seksin jälkeen”

    9. 9

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    10. 10

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    6. Näytä lisää