Niko, Niklas, Niilo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kotipuutarhojen trendi jakaa harrastajat kahteen leiriin

Maisemasuunnittelija Tanja Nieminen PuutarhaEtsivät Oy:stä joutuu hieman miettimään, kun häneltä kysytään suomalaispuutarhojen kuumimmista trendeistä.
– Ehkä trendi on se, että ollaan vähän trendittömiä, Nieminen miettii.

Hän viittaa siihen, että monet kaipaavat nyt uuden ja muodikkaan sijaan perinteistä ja itse tehtyä. Kotipuutarhurit kasvattavat kasvejaan siemenestä asti ja tuunaavat kasvualustoja itse. Kotitarveviljelyn myötä myös kesäkeittiöiden suosio on kasvanut varsinkin nuorempien viherpeukaloiden parissa.

Itse tekeminen on monille keino ilmaista omaa arvomaailmaa, mutta sillä voidaan myös ylpeillä ja pönkittää statusta.

– Näytetään, että osataan ja ollaan perehtyneitä asioihin, Nieminen sanoo.

Kaupunkivihreät ja perinnetietoiset

Nieminen näkee tee se itse -puutarhurien joukossa kaksi koulukuntaa. Hänen ”kaupunkivihreiksi” kutsumansa ryhmän puutarhainnostus voi kytkeytyä terveyteen ja hyvinvointiin. Kasvimaalle ja smoothie-sekoittimeen halutaan kasveja, joilla on terveysvaikutuksia, kuten lehtikaalia tai pinaattia.

Kaupungeissa koko puutarhan käsitettä on Niemisen mukaan alettu määritellä uudestaan. Voisiko esimerkiksi puisto olla kaupunkilaisten oma puutarha?

– Siihen liittyy filosofista pohdintaa. Ajatellaan, että kaupunki kuuluu ihmisille, Nieminen sanoo.

Hilloajat ja hapattajat

Perinteiden ja kauniin arjen vaalijat puolestaan suosivat lähituotantoa ja opettelevat hilloamaan, hapattamaan tai linkoamaan mehua.

Myös kulttuurihistoria kiehtoo monia. Puutarhoihin hankitaan yrttejä ja vanhan kansan käyttämiä lääkekasveja, ja ”puutarhamatkoja” tehdään sekä kotimaassa että ulkomailla. Myös perinteiset kukat, kuten pelargonia, ruusubegonia tai tulppaanit ja narsissit, kiinnostavat Niemisen mukaan juuri vanhan ajan viehätyksen vuoksi.

Lisäksi Nieminen uskoo, että Nightwishin tapaisilta yhtyeiltä tuttu ”heavy-kuvasto” tekee entistä kovemmin tuloaan suomalaispuutarhoihin. Goottiromanttiseen trendiin liittyvät myös pohjoismaisen metsän teemat havupuineen ja sammalineen.

– Vaikeina aikoina halutaan pysyvyyttä ja sisukkuutta, Nieminen arvelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      5 avointa kysymystä Imatran kolmoissurmasta: Mitä epäilty teki ennen kohtalokkaita laukauksia?

    9. 9

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. Näytä lisää