Henri, Henna, Heikki

Asuminen

Valikko

Asuminen

Haluatko löytää erikoista antiikkia ja vintagea? Lähde Pariisiin löytöretkelle!

Antiikkia
Pariisin antiikkitaivaasta nimeltä Marché aux Puces de St-Queen löytyy mielenkiintoisia aarteita.
Pariisi on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia vintage- ja antiikkikauppuja. Valikoimaa riittää ja jokaisen makuun, aivan varmasti.

Lukuisten Pariisin kaduilla sijaitsevien kauppojen lisäksi kaupungin laidalla on todellinen antiikin, vanhan tavaran ja vintagen paratiisi nimeltään Marché aux Puces de St-Queen, jossa kerrotaan olevan noin 2 500 antiikkimyyjää kahdeksan hehtaarin alueella.

Marché aux Puces de St-Queen löytyy Pariisin pohjoisosan laidalta. Se ei ole vain yksi tori, itse asiassa se on noin viidentoista torin ja alueen ryhmittymä.

Alueella on kuitenkin todella helppoa liikkua erinomaisten opasteiden avulla. Osa toreista sijaitsee katetuissa halleissa, osa liikkeistä puolestaan sijaitsee kapeiden kujien varrella olevissa taloissa.

Paikka on sanalla sanoen huikea. Voisikin todeta, että mitä sieltä ei löydy, ei ole olemassa. Tarjonta vaihtelee huippukalliista antiikista edulliseen käytettyyn tavaraan. Vintageaarteita on myöskin tarjolla hyvin paljon.

Eräällä Pariisin reissullani löysin esimerkiksi kaksi huipputrendikästä käytettyä Flos-valaisinta, tällaista onnea ei voisi täällä kotimaassa kuvitella tapahtuvankaan. Nuo valaisimet tosin jäivät kaupunkiin jonkun toisen onneksi, sillä omaan kapsäkkiin moinen ei mahtunut.

Antiikkitorien hinnat eivät aina ole edullisimmasta päästä, mutta toisaalta kauppoja voi hieroa ja hinnoista voi aina neuvotella. Olen saanut ihan hyvinkin tingattua hintoja alaspäin. Alueella kiertelyyn kannattaa mielestäni varata aikaa minimissään kolmisen tuntia, ideaalitilanteessa enemmänkin. Myöskin sadesäällä tänne voi aivan huoletta suunnistaa, sillä suurin osa toreista on katetuissa tiloissa.

Kauppiaat ovat mukavia ja alueella vallitsee hyvin uniikki ja rento ilmapiiri. Lounasaikaan antiikkikauppiaat juovat punaviiniä ja lounastavat joko yhdessä toisten kauppiaiden kanssa kaduilla tai kerääntyvät liikkeisiin syömään.

Tämä rento ja rempseä elämäntapa ja -tyyli on todella hauskaa katsottavaa. Alueella on myös ravintoloita, joissa on mukava nauttia samaan aikaan itsekin lounasta.

Miten pääsee perille?

Clignancourtin metroasemalta torialueelle kävelee 10-15 minuutissa. Matka toreille kulkee hieman eläväisen ja nuhjuisen alueen läpi, mutta sitä ei kannata sen suuremmin säikähtää.

Aukioloajat:

Marché aux Puces de St-Queen on avoinna lauantaista maanantaihin: la kello 9–18, su kello 10–18 ja ma kello 11–17.

Lue täältä lisää:

Katso miten saat parvekkeesta viihtyisän lisähuoneen

Tutustu Artekin klassikkotuoliin ja osallistu kilpailuun

Kiinnostavia sisustusliikkeitä ympäri Suomea

Oikotie.fi on osa Sanoma-konsernia, johon Ilta-Sanomat kuuluu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

    6. 6

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Monte Carlon rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

    6. Näytä lisää