Sampsa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Huvila & Huussi: Katso uusi tapa lannoittaa kasvit koko kesäksi!

Lannoitus
Kevät on hyvä aika lannoittaa kasvit puutarhassaan. Lannoitepikarin avulla se hoituu tehokkaasti kerralla.
Huvila & Huussin viherrakentaja Niko Lindfors saa Biolanin asiantuntijalta Riikka Kettulalta käytännöllisiä ohjeita kevätlannoitukseen Nelosen videoklipissä.

– Kasvit, jotka on lannoitettu hyvin, ovat kestävämpiä tauteja ja tuholaisia vastaan. Toinen, mitä kannattaa tehdä, on rikkakasvien torjunta: esimerkiksi vanhoille istutusalueille kuorikate on hyvä, ohjeistaa Kettula.

Hänen mukaansa vanhoille istutuksille voi laittaa kuorikatetta parikymmentä senttiä. Uusille, puhtaan mullan alueille kymmenisen senttiä on hyvä, kunhan rikkakasvit eivät tule katteesta läpi. Kettula ei suosittele kuorikatetta perennoille, mutta jos sellaisen laittaa, vain parin sentin kerros.

Asiantuntija kertoo klipissä, että puutarha kannattaa lannoittaa luonnonlannoitteilla kerran keväällä huhti–kesäkuun välisenä aikana. Nurmikkoa taas kuuluu hänen mukaansa leikata, ja leikkuujätteen voi jättää nurmikolle.

– Se pitää vain muistaa leikata säännöllisesti, Kettula täsmentää.

Perennojen ja istutusten lannoitus on hänen mukaansa helpointa pintalevityksenä.

– Haravalla voi harata lannoiterakeet pintamultaan ja laittaa kasvualustan pinnalle ohut kerros uutta multaa. Siten ravinteet jäävät piiloon, ja jos kyseessä on luonnonlannoite, se ei haiskahda niin paljon.

Kettula nostaa klipissä esille uuden tavan lannoittaa:

– Varastolannoituksella voi antaa kerralla koko kesän ravintotarpeen. Kasvin juuristoalueelle voi laittaa selluloosapikariin pakatun lannoitejauheen.

Maahan kaivettu lannoitepikari kastellaan ja peitellään sitten mullalla. Kasvien juuret hakeutuvat pikariin, kun ne tarvitsevat ravinteita.

Huvila & Huussi tiistaisin kello 20 Nelosella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. 6

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    10. 10

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. Näytä lisää