Heli, Heljä, Helinä

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto: ”Verot pitävät suomalaiset jumissa itselle sopimattomissa asunnoissa”

Asuntokauppa
KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila luopuisi varainsiirtoverosta kokonaan: hänen mukaansa kaikentyyppisten myytävien asuntojen kauppa lisääntyisi.
Vanhat kerros-, rivi- ja omakotitaloasunnot ovat käyneet nyt tammi–huhtikuussa hieman paremmin kaupaksi kuin samaan aikaan vuonna 2014. Näin kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto, KVKL, tiedotteessaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.

KVKL on kiinteistönvälitysalan yritysten ja järjestöjen valtakunnallinen etu- ja kattojärjestö. Sen arvion mukaan asuntokaupan alkuvuosi on ollut tänä vuonna lievästi toiveita herättävä. Välitysala ei kuitenkaan ole tyytyväinen tilanteeseen.

– Kauppamäärien lasku on pysähtynyt ja tavoittelee jopa hienovarovaista nousua. Asuntokauppojen määrät ovat kansalaisten asunnonvaihtotarpeisiin nähden kuitenkin liian alhaiset. Tarpeet ja todellisuus eivät markkinoilla kohtaa eivätkä ihmiset ole päässeet aina toteuttamaan asunnonvaihtotoiveitaan, kommentoi KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila tiedotteessa.

”Varainsiirtoverosta luovuttava”

Ratkaisuksi tilanteeseen KVKL toivoo uudelta hallitukselta eritoten varainsiirtoveron muuttamista. Tämä piristäisi sen mukaan asuntokauppaa.

Varainsiirtoveroa maksetaan kiinteistön tai arvopaperien omistusoikeuden luovutuksesta. Varainsiirtoveron maksaa yleensä ostaja tai muu luovutuksensaaja. Kiinteistönvälittäjällä on vastuu siitä, että varainsiirtovero tulee maksetuksi kaupanteon yhteydessä.

Vero.fi-sivuston mukaan asunto-osakeyhtiöiden, kiinteistöyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöyhtiöiden osakkeiden luovutuksesta maksettava varainsiirtovero on kaksi prosenttia kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.

Sen sijaan kiinteistön, omakotitalon, varainsiirtovero on neljä prosenttia kauppahinnasta.

– Päätös varainsiirtoveron poistamisesta olisi hyvä juttu: se lisäisi suomalaisen onnellisuutta. Jos siitä ei voi luopua, oikeansuuntainen toimi on veron tasaaminen asunto-osakkeille ja kiinteistöille samansuuruiseksi, Malila kommentoi Ilta-Sanomille ja perustelee:

– Varainsiirtovero estää osaltaan muuttamista ja pääsyä mieluisaan asumismuotoon.

Vero tyrehdyttää Malilan mielestä taloudellista toimeliaisuutta ja estää asunnonvaihtoja. Hän jatkaa:

– Vero jähmettää yhteiskuntaa. Varainsiirtoveron poisto kannustaa hankkimaan itselle sopivan asunnon. Lisäksi yrityksille se on tärkeä signaali siitä, että sopivan työvoiman saantia halutaan helpottaa.

Malilan mukaan varainsiirtoverosta luopuminen on ajankohtaista siksi, että asunto- ja kiinteistökauppojen määrät ovat viime vuosina laskeneet.

– Muutos ja muutot kuuluvat elämään ja toimivaan yhteiskuntaan. Jos verot pitävät suomalaiset paikallaan ja jumissa itselle sopimattomissa asunnoissa, se ei ole lainkaan hyvä juttu.

Miten varainsiirtoverosta luopuminen hyödyttäisi konkreettisesti?

– Varainsiirtoveron poistaminen lisää kaikentyyppisten myytävien asuntojen kauppaa. Kun kauppamäärät lisääntyvät, syntyy toimintaa myös remonttiyrityksille, kuntotarkastajille, suunnittelutoimistoille ja hyvin monien muiden sektoreiden yrityksille, vastaa Malila.

– Toteutuneella asuntokaupalla on kaiken kaikkiaan vahva työllistävä vaikutus. Kun työllisyys paranisi, vääntyisi entistä useamman suomalaisen suu useammin hymyyn, Malila uskoo.

Entä verotulon menetykset?

– Ratkaisusta syntyvät positiiviset oheisvaikutukset kompensoisivat menetykset melko pitkälle, Malila toteaa.

Keskustele tässä, tekisikö varainsiirtoveron poistaminen sinut onnelliseksi.

Ota kantaa

Pitäisikö varainsiirtoverosta luopua?

Kyllä 84% Ei 16%
Ääniä yhteensä 4086

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    9. 9

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. Näytä lisää