Keijo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Talousasiantuntija: Isäni työttömyys on yksi elämäni tärkeimmistä ”opettajista”

Varallisuus
Talousasiantuntija Terhi Majasalmi avaa henkilökohtaisesti sitä, miksi suhtautuu taloudenhoitoon niin kuin suhtautuu.
Vuonna 1995 isäni joutui työttömäksi – ei ihan laman syvimpinä vuosina, mutta lopulta kuitenkin. Hän oli viisi vuotta työttömänä, kouluttautui uuteen ammattiin ja pääsi takaisin työelämään.

Vuonna 1995 olin 16-vuotias. Isäni työttömyys on yksi elämäni tärkeimmistä ”opettajista”.

Isäni työttömyyden oppi minulle oli muun muassa:

• Ahkera, tunnollinen, osaava ja taitava voi myös menettää työnsä

• Vaikka työpaikka katoaa, osaamista ei vie kukaan

• Uuteen työpaikkaan voi päästä, kun kouluttautuu ja on sinnikäs

• Oman talouden tulot vähenevät, kulut eivät niinkään

• Omistusasunto, edes velattomana ei hirveästi auta, koska se ei tuota tuloja

Työttömyysvuosien aikana pohdin, miten hoidan oman talouteni niin, että vaikka minulle kävisi työelämässä miten vain, selviäisin taloudellisesti mahdollisimman pienin kolhuin.

Mitä jos minulla ei ole työstä tulevia tuloja, miten selviän silloin? Tai jos en haluaisi tehdä aina töitä, miten rahoittaisin oman elämäni?

Omat vastaukseni olivat: korkeakoulututkinto ja oma varallisuus. Ajattelin, että korkeakoulututkinto auttaisi työelämässä ja oma varallisuus tuottaisi tuloja silloinkin, jos minulla ei olisi työtuloja.

Vuosien myötä on tullut selväksi, että oma varallisuus on ollut huomattavasti tärkeämpi kuin korkeakoulututkinto. Oma varallisuuteni alkoi kasvaa maaliskuun lopussa 1998, kun talletin ensimmäiset 1700 markkaa ASP-tilille.

Valmistuttuani vuosituhannen alkumetreillä, töitä ei ollut juurikaan tarjolla. Kävi hyvin selväksi, etteivät kauppatieteiden maisterin paperit olleet todellakaan tae varmasta työpaikasta ja hyvistä tuloista.

”Yrittäjäksi kuin vahingossa”

Työttömyys ei ollut minulle henkisesti vaihtoehto. Lähdin myymään sijoitus- ja vakuutustuotteita toiminimellä. Minusta tuli yrittäjä aivan kuin vahingossa, tai ehkä paremminkin pakon edessä.

Vararahaston tärkeyden on vahvistanut toteen vuodet yrittäjänä. Liiketoimintoja on syntynyt ja kuollut.

Kaiken kaikkiaan erilaisia ideoita ja firmoja on ehtinyt olla työn alla jo reilut parikymmentä. Suurin osa on ollut jälkikäteen huonoja ideoita tai heikkoja toteutuksia.

Bisnes ei ole vetänyt ja useaan otteeseen on ollut pitkiäkin ajanjaksoja, jolloin palkasta on voinut vain haaveilla ja rahavirta on ollut ainoastaan taskusta ulospäin.

Jokainen meistä kantaa mukanaan ajatuksia ja uskomuksia, jotka vaikuttavat toimintaamme. Minulle on ollut aina tärkeää, että minulla on omaa varallisuutta, joka tuottaa itsessään tuloja.

Olen myös aina uskonut, että voin vaikuttaa omaan taloudelliseen tulevaisuuteeni säästämällä ja sijoittamalla. Opiskelemalla sijoittamista minusta voi tulla myös parempi sijoittaja.

Tavoitteena ei ole ollut havitella niin paljon omaisuutta kuin mahdollista, vaan sen verran, että voin varallisuuden tuotoilla rahoittaa haluamaani elintasoa.
  • Raha poikimaan

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

    10. 10

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. Näytä lisää