Meri, Vellamo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Halla tappaa vielä puutarhassa! Istuta kesäkukat vasta tämän päivämäärän jälkeen

Pihalla
Moni puutarhaihminen hankkii kukkia kotipuutarhaan jo varhain keväällä. On kuitenkin hyvä muistaa, että useat kesäkukat ovat arkoja kylmälle.
Useimmat kesäkukat ovat arkoja kylmälle - etenkin keväällä, kun taimet ovat juuri tulleet suoraan kasvihuoneen lämmöstä myyntiin.

Parhaiten pientä pakkasta ja hallayötä kestävät orvokit ja monivuotiset kasvit, esimerkiksi pienet havut. Pientä pakkasta kestäviä ryhmäkasveja ovat myös lemmikki, kelloköynnös, punakosmos, neilikat, verbena, hopeavillakko ja hopeakäpälä.

Osa kasveista karaistuu kesän myötä ja kestää syksyllä enemmän kylmää kuin keväällä. Tällainen kasvi on esimerkiksi marketta.

Alin lämpötila vaihtelee kasvikohtaisesti, mutta mitään kiirettä ei kannata ulos istuttamisella pitää. Perinteisesti kesäkukat istutetaan ulos vasta kesäkuun 10. päivän jälkeen.

Jos kuitenkin olet jo kesäkukat ulos istuttanut, niin varaudu vielä tarvittaessa nostamaan amppelit ja muut siirreltävät astiat sisätiloihin hallayön uhatessa.

Istutukset kannattaa myös pitää hyvin kasteltuina - ja peitellä tarpeen vaatiessa hyvin illalla. Harso sopii tähän tehtävään mainiosti, mutta hätätapauksessa sanomalehdetkin auttavat.

Muista, että kasvit tulee peitellä huolellisesti, ettei kylmä ilma pääse suojan alle. Lisäksi suoja tulee kiinnittää hyvin, ettei tuuli vie peitettä mukanaan. Sade saattaa myös painaa peitteen alla olevia kukkia, joten peitettä kannattaa pyrkiä pitämään ylhäällä vaikka tukikeppien varassa.

Lue lisää kesäkukista Puutarha.netistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    7. 7

      Visailu: Näihin kysymyksiin kilpailijat kompastuivat Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – testaa, kuinka monta vastausta sinä tiedät!

    8. 8

      Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

    9. 9

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    10. 10

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää