Aslak

Asuminen

Valikko

Asuminen

Huvila ja Huussi -suunnittelija on tyrmistynyt suomalaisten pihoista: ”Selvästi yleistynyt ilmiö”

Pihat
Huvila ja Huussi -ohjelmasta tuttu maisemasuunnittelija Eva Wuite tyrmää suomalaiset pihat: "Surullista katsottavaa".
Ruostuneita autonvanteita ja autonraatoja, rikkoutunut aurinkovarjo ja resuiset, likaiset kalusteet. Lasten leluja siellä täällä, roskia, lehtiä, haravat ja harjat hujan hajan.

Valitettavasti moni omakotitalon piha muistuttaa varastoa, pahimmillaan jopa kaatopaikkaan. Asian on pannut merkille myös maisemasuunnittelija ja pihoja ammatikseen suunnitteleva Eva Wuite.

– Olen järkyttynyt useamman kerran ja nähnyt vaikka mitä. Piittaamattomuus pihasta on selvästi yleistynyt ilmiö, suunnittelija sanoo.

Wuite uskoo, että sekava piha kertoo asujansa sekavasta mielestä.

– Täytyy vaan miettiä, että millainen kaaos talossa on sisällä, jos piha muistuttaa kaatopaikkaa.

– Tällainen sekasotkussa eläminen on eräänlainen luonnehäiriö. On pakko kerätä kauheasti kamaa ympärilleen – osa nauttii siitä, Wuite pohtii.

Suunnittelija vertaa asiaa kodin sisätiloista huolehtimiseen.

– Ethän sinä jätä kotiasikaan puoleksi vuodeksi siivoamatta vain sen takia, että sisustussuunnittelija kävi kerran laittamassa kalusteet oikeille paikoilleen. Kyllä taloa pitää hoitaa.

Lue alkuperäinen artikkeli:

Huvila ja Huussi -kasvo listaa: Nämä ovat 3 pihakaaoksen trendiä Suomessa

Lisää aiheesta:

”Älä jätä raivausta perinnöksi” - näyttääkö sinunkin kotisi tältä?

Tältä näyttää allergisen puutarha

Selkäkipu yllättää usein puutarhatöissä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    3. 3

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    4. 4

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. 6

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    7. 7

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    8. 8

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    9. 9

      Juontajakaunotar sivalsi miehensä sänkytaitoja tv:ssä – aviomies kuunteli vieressä nolona: ”Olet minulle ilkeä seksin jälkeen”

    10. 10

      Pieni vilkkuva valo tietokoneessa voi vuotaa tietojasi: Näin suojaudut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    3. 3

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    4. 4

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. Näytä lisää