Anna, Anne, Anu

Asuminen

Valikko

Asuminen

Näin talousasiantuntija hankki 20 sijoitusasuntoa lähes 0-pääomalla – Ota mallia!

Sijoittaminen
Miten on mahdollista hankkia sijoitusasunto ilman merkittävää pääomaa?
Pari viikkoa sitten julkaistu kirjoitukseni siitä, että hankin mieheni kanssa 20 sijoitusasuntoa alle 10 vuodessa herätti monessa kysymyksen, kuinka olen rahoittanut asunnot, ja mitä järkeä ylipäänsä on hankkia niin monta.

Innostuin vuosia sitten asuntosijoittamisesta, koska ajattelin että minäkin varallisuuden keräämisen nollasta aloittanut voisin kenties saavuttaa sen avulla taloudellisen riippumattomuuden. Minulla ei ollut alussa merkittäviä pääomia, mutta tekemällä ahkerasti töitä, lykkäämällä elintasohankintoja ja ottamalla melko rohkeasti lainaa, olen voinut ostaa sijoitusasuntoja ja hankkia työstä riippumattomia tuloja.

Asuntosijoittajan yksi tärkeimmistä työkaluista on laskin. Varsinkin lainarahaa käytettäessä kassavirtoja kannattaa ja sanoisin jopa, että pitää laskea, koska mikään ei ole sen vaarallisempaa kuin se, ettei tiedä omia numeroitaan. Jos asunto ei syystä tai toisesta ole vuokrattuna, on hyvä tietää, kuinka paljon kassavirtaa kuukaudessa menee mahdollisesti miinukselle. Itse rakastan numeroita, joten minun oli hyvin helppo laskea, kuinka paljon asunnon tai useamman asunnon tulee tuottaa, että asiat pyörivät hyvin.

Olen ollut onnekas, sillä satuin kiinnostumaan asuntosijoittamisesta ajankohtana, jolloin se ei ollut Suomessa vielä kovinkaan suuressa suosiossa. Vuokratuotot olivat erittäin hyviä ja kilpailu asunnoista oli melko pientä nykyiseen verrattuna. Yksiöt pääkaupunkiseudulla olivat myös suhteellisen edullisia.

Ajankohta ja ajatukset osuivat mukavasti kohdakkain. Asuntojen arvonnousun kautta olen voinut hyödyntää kasvaneita vakuusarvoja uusien kohteiden hankinnassa, jolloin kylmää käteistä rahaa tarvittiin vähemmän. Kuitenkin takaraivossa on ollut koko ajan ajatus, että kohteiden pitäisi tuottaa tarpeeksi, jotta lainan kanssa ei joudu ongelmiin.

Yleinen asuntojen hinnannousu on tarkoittanut myös uusien hankintojen laskevia vuokratuottoprosentteja, joten jälkikäteen katsottuna kävi tuuri, kun asuntoja tuli hankittua melko rohkeasti pankin avustuksella ajan ollessa otollinen. Jos ostamista olisi lykännyt, pääomia olisikin tarvittu huomattavasti enemmän.

Asuntosijoittamisessa on kysymys ihmisistä ja heidän kodeistaan. Kyse on asumisen tarjoamisesta. Se on enemmänkin bisnes kuin sijoitus. Asuntoihin liittyy kaikki ihmisyyden elinkaaren vaiheet ja ongelmat. Asuntosijoittaminen ei ole kivaa ja sisäsiistiä touhua kuten esimerkiksi osake- tai rahastosijoittaminen.

Kokonaisuus koostuu ihmisistä, ongelmista ja niiden ratkomisesta. Asunnoissa ja taloissa tapahtuu, mutta se kuuluu asiaan. Sitä ei pidä pelästyä. Kun ymmärtää kaikenlaisten tapahtumien olevan osa asuntosijoitusbisnestä, asiat kyllä saadaan järjestymään ja sijoituksista voi tulla sekä hyvin tuottoisia, että elämää rikastuttavia kokemuksia.

Pidän ihmisten kanssa työskentelystä ja asunnot ovat siksikin osoittautuneet minulle sopiviksi sijoituskohteiksi. On luonnollista, että asuntoja sijoituksena ajatteleva tai asuntoihin sijoittava saattaa pelätä huonoja vuokralaisia. Vähän niitä pitääkin pelätä, mutta vain sillä tavalla, että pyrkii tekemään kaikkensa, että omissa asunnoissa asuisi itselle ja asunnolle sopivia vuokralaisia ja ongelmat tulisi hoidettua ilman liian suuria vastoinkäymisiä.

Vuokralla asujia pidetään helposti vähän kakkosluokan kansalaisina. Helposti ajatellaan, että omistusasuminen on se aikuisten oikea tapa asua. Itse ajattelen asiaa kenties hieman toisin, sillä olen asunut vuokralla viimeisen vuosikymmenen ja asun edelleen. Samalla toimin vuokranantajana useille vuokralaisille tarjoamalla heille kodin, niin kuin meidänkin vuokranantaja tarjoaa meille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Juha Sipilä avasi jälleen omistuksiaan: ”Useilla suomalaisilla on rahasto-osuuksia, niin minullakin”

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    10. 10

      Suomalaisurheilija hämmensi huippukilpailussa – ryhtyi yllättäen esittelemään kirjaansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää