Enni, Enna, Eini

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kaksi lasta kuoli jäätyään Ikean Malm-lipaston alle – Ikea: Lipastoon ei olla tekemässä muutoksia

Yhdysvalloissa kaksi pientä lasta on kuollut jäätyään kaatuneen Malm-lipaston alle.
Ensimmäinen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtui helmikuussa 2014 Pennsylvanian osavaltiossa, kun kaksivuotias poika jäi kaatuneen lipaston alle ja puristui kuoliaaksi sänkyyn. Toisessa tapauksessa uhri oli hieman alle kaksivuotias lapsi Washington osavaltiosta. Hän jäi Malm-lipaston rutistamaksi kesäkuussa 2014. Uutistoimisto Reutersin mukaan Malm-lipastojen tiedetään aiheuttaneen myös muita onnettomuuksia. Ainakin neljä ihmistä on loukkaantunut suositun lipastomallin kaaduttua ennalta-arvaamattomasti.

Viimevuotisten kuolemantapausten vuoksi Ikea on nyt tehnyt päätöksen jakaa ilmaisia kiinnikkeitä lipastoa varten.

– Käyttöohjeissa ohjeistetaan kiinnittämään lipasto seinään pysyvästi ja näissä kuolemantapauksissa lipastoa ei ole kiinnitetty, Ikean viestinnästä kerrotaan.

Yhdysvalloissa jaetaan nyt kiinnityskoukkuja ilmaiseksi sellaisille asiakkaille, jotka eivät ole kiinnittäneet lipastoa ohjeiden mukaan. Alkuperäisissä pakkauksissa on kiinnikkeet mukana niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin.

– Lipastot ovat turvallisia, jos ne kiinnitetään seinään ohjeiden mukaan. Lipaston seinään kiinnityksessä on huomioitava seinän materiaali, Ikeasta muistutetaan.

Suurin osa Ikea-lipastoista tulee kiinnittää seinään käyttöohjeiden mukaan.

– Malm-lipastoon ei olla tekemässä muutoksia, koska lipasto on turvallinen, jos se kiinnitetään oikein.

Suomen Ikean mukaan Suomessa ei ole raportoitu vastaavia tapauksia tai vaaratilanteita.

– Kuitenkin asiakkaat, joilla on Malm-lipasto, ja jotka ovat nyt huolissaan asiasta, voivat olla yhteydessä Ikean asiakaspalveluun. Myös Suomessa asiakkaiden on mahdollisuus saada ilmaiseksi kiinnikkeitä, jos lipastoa ei ole niillä kiinnitetty ja kiinnikkeet ovat jo hävinneet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Valkoisen talon lehdistöpäällikkö selitteli lausuntojaan: ”Joskus voimme olla eri mieltä totuuksista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. Näytä lisää