Airi, Aira

Asuminen

Valikko

Asuminen

Onko ostohimo on jäänyt päälle? - talousasiantuntija antaa muutaman vinkin

Raha poikimaan
Talousasiantuntija Terhi Majasalmi suosittelee ostoksiin tarkkaa harkintaa.
Talousasiantuntija Terhi Majasalmi neuvoo, miten toimia jos on elänyt yli varojensa.

Elämässä saattaa tulla eteen tilanteita, jolloin on haasteellista käyttäytyä fiksusti rahan kanssa. Ostamme asioita, vaikka emme ole ihan loppuun asti miettineet, onko meillä varaa tai tarvetta asialle tai vielä tärkeämpää – edustavatko ne meille jotain suurempaa merkitystä. Meihin saattaa iskeä ostohimo, jolloin halumme menevät kaiken järjenjuoksun edelle.

On helppo hankkia itselleen hyvin lyhyessä ajassa monen tuhannen euron kulutusvelka, mutta harvalla on siinä vaiheessa kirkkaana mielessä, kuinka kauan velan hoitamiseen menee aikaa, kun jokainen euro velasta on maksettu.

Jos hankimme 4­800 euron velan ja pystymme lyhentämään sitä 100 euroa kuukaudessa, kestää neljä vuotta ennen kuin velka on täysin maksettu. Jos olemme hankkineet velan esimerkiksi parin kuukauden aikana, meillä on pallo jalassa 24 kertaa kauemman ajan. Jos meillä ei ole varaa ostaa nyt jotain käteisellä, miksi meillä olisi tulevaisuudessa vieläkin enemmän rahaa käytössä? Velan ottaminen vaatii tulojen nousua, jotta voisimme säilyttää sekä nykyisen elintason että maksaa velat sen päälle.

Ostohimo ei katso ikää eikä sukupuolta ja saattaa iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mitä voimme tehdä, että järki voittaisi halun? Miten meidän tulisi käyttäytyä, jotta emme ajaisi talouttamme kallion kielekkeeltä rotkoon?

Anna itsellesi aikaa päättää, tarvitsetko tavaraa ihan oikeasti. Pienissä ostoksissa voit odottaa viikon, isoissa kuukauden päivät. Tässä ajassa ehdit tarkistaa, onko sinulla vastaavaa jo olemassa ja päättää, tarvitsetko sen oikeasti. Jos tarvitsisit, ehdit tehdä vertailuja eri paikkojen hintatasosta ja tutustua nettihuutokauppojen ja kirpputorien tarjontaan ja kysyä vaikka kavereilta, josko heillä sattuisi olemaan ylimääräistä.

Anna itsellesi aikaa tehdä hyvä päätös. Näin elämästäsi tulee parempaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon kohtalo ratkeaa – pääseekö voittajasuosikki X Factor -finaaliin?

    3. 3

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    6. 6

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Seksuaaliterapeutti: Nämä 8 merkkiä kertovat siitä, että suhteenne ei toimi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon kohtalo ratkeaa – pääseekö voittajasuosikki X Factor -finaaliin?

    3. 3

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    6. Näytä lisää