Niko, Niklas, Niilo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Yle: Costaricalaismies osti Suomesta 39-metrisen maamerkin – pankkivirkailijakin hämmästyi

Rakennukset
Oulussa viisi vuotta asunut costaricalainen Daniel Herrera on viehtynyt massiivisiin rakennelmiin. Nyt hänestä on tullut sellaisen omistaja, uutisoi Yle.
Herrera on voittanut Oulussa sijaitsevasta Intiön vesitornista käydyn tarjouskilpailun. Vuosina 1926-1927 rakennettu, Johan Sigfrid Sirénin suunnittelema vesitorni on yksi Oulun kaupungin kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksista. Vesitorni poistettiin käytöstä vuonna 1969.

Ylen mukaan Herrera tarjosi vesitornista 35000 euroa. Tarjouskilpailun ratkettua tiistaina, mies hämmästyi. Hän ei ollut ainoa, sillä myös pankissa oli ihmetelty hänen lainatarvettaan.

– Tämänkö verran vesitornit maksavat, Yle kertoo pankkivirkailijan tiedustelleen Herreralta.

Yle uutisoi Herreran olevan kiinnostunut massiivisista rakennelmista, joita hän on päässyt ihastelemaan muun muassa Japanissa. Herreran ajatuksena on tehdä vesitornista avoin kohde, jossa voisi olla esimerkiksi kulttuuri- ja kahvilatoimintaa.

– Haluan että oululaiset voivat käyttää tornia ja tulla nauttimaan maisemista, hän kertoo Ylelle.

IS tavoitti Herreran, mutta hän ei halunnut kommentoida tornikauppojaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    6. 6

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    7. 7

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    8. 8

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    9. 9

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    10. 10

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    6. Näytä lisää