Aslak

Asuminen

Valikko

Asuminen

Nämä ovat kodin tyypillisimmät vahingot – vältä ne helpoilla vinkeillä!

vahingot
Elektroniikalle sattuvat mokat ovat vakuutusvahinkojen kärjessä. Marttaliiton kehittämispäällikkö Teija Jerkku kertoo, kuinka kodin vahinkoja voi välttää helposti.
Tyypillisimmät kodin vahingot ovat elektroniikalle ja kodinkoneille sattuvat ongelmat, palvelujohtaja Sanna Elg Fenniasta kertoo.

– Kappalemääräisesti vahinkoja tapahtuu eniten kodin elektroniikalle ja kodinkoneille, Elg sanoo.

Erityisesti matkapuhelimien, taulutietokoneiden ja tietokoneiden määrä perheissä on lisääntynyt, joten suurin osa rikkoutumisista koskee juuri näitä esineitä.

– Seuraavaksi eniten vahinkoja tapahtuu jääkaapeille, pakastimille, astianpesukoneille ja pyykinpesukoneille. Viime aikoina myös ilmalämpöpumput ovat näkyneet tilastoissa, Elg kertoo.

Euromääräisesti suurimpia kotivahinkoja ovat palovahingot sekä äkilliset vuotovahingot.

Rikosperusteisista vahingoista Fenniassa korvataan yleisimmin varkausvahinkoja esimerkiksi polkupyöristä.

– Kesäaikaan myös asuin- ja vapaa-ajan kohteissa tapahtuu murtovahinkoja, Elg toteaa.

Myös vahingot, kuten liukastuminen ja lemmikkieläinten aiheuttamat vahingot näkyvät Fennian tilastoissa.

Halvat hinnat vaikuttavat asenteisiin

Marttaliiton kehittämispäällikkö Teija Jerkun mukaan suuri osa kodin vahingoista olisi vältettävissä helposti.

– Usein vahingot sattuvat vaikkapa silloin, kun juodaan työpöydän ääressä, unohdetaan kännykkä vetoketjuttomaan taskuun tai kannetaan tietokonetta ilman asianmukaista laukkua.

– Huolellisuudella ja keskittymisellä moni vahinko olisi vältettävissä, Jerkku sanoo.

Jerkku arvelee, että edullinen elektroniikka voi tehdä monesta välinpitämättömän.

– Ihmiset ajattelevat, etteivät laitteet kuitenkaan kestä kahta vuotta kauempaa, joten ei niistä pidä pitää kunnolla huoltakaan. Tämä ei tietenkään ole millään tavalla kestävää kehitystä, Jerkku muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    8. 8

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    9. 9

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    10. 10

      MM-kisojen pääsihteeri Janne Leskinen kuumana venezuelalaisille: ”Onko tässä rikottu kirjesalaisuutta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. Näytä lisää