Onni, Sisu

Asuminen

Valikko

Asuminen

KT: Asukkaalle annettu varoitus poiki taloyhtiölle syytteen kunnianloukkauksesta – asiaa puitiin hovioikeudessa asti

Asukas sai taloyhtiöltä varoituksen. Asukas nosti kuitenkin taloyhtiötä vastaan kunnianloukkaussyytteen, jonka käräjäoikeus vahvisti.
Taloyhtiön antama varoitus johti kunnianloukkaussyytteeseen, Kotitalo-lehti uutisoi.

Taloyhtiön hallitus oli saanut useilta osakkailta ilmoituksia asukkaan häiritsevästä elämästä taloyhtiön alueella. Lähes 50 prosenttia osakkaista oli asukkaiden toimittamassa kirjeessä valittanut asukkaan huonosta käytöksestä.

Asukas sai varoituksen. Hallituksen kokouksen pöytäkirjaan kirjattiin perusteeksi häiriökäyttäytymisen jatkuminen erimuotoisena vuodesta 2007 alkaen.

Varoituksen kohteeksi joutunut asukas nosti kuitenkin hallituksen varoituksesta kunnianloukkaussyytteen.

Hovioikeus hylkäsi syytteen

Käräjäoikeus päätti, että taloyhtiön hallituksen toimet täyttivät kunnianloukkauksen kriteerit. Tähän päädyttiin, koska asukkaiden hallitukselle toimittamasta yhteiskirjeestä ei ilmennyt faktatietoa, että vanhukset olisivat joutuneet asukkaan aggressiivisen käytöksen kohteeksi.

Hallitus ei niin ikään tutkinut yhteiskirjeessä todettujen väitteiden todenperäisyyttä.

Olennaista oli, että lausuma, jonka mukaan hallitus on huolissaan asukkaan käytöksestä, on esitetty varoituksen antamisen yhteydessä, Kotitalo-lehti kirjoittaa.

Varoituksen peruste ei viitannut aikaisempaan tapahtumaan vaan siihen, että hallitukselle syntyi heille toimitetun kirjeen perusteella huoli talon vanhuksista ja lapsista.

Hovioikeus hylkäsi syytteen kunnianloukkauksesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä

  2. 2

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  3. 3

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  4. 4

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  5. 5

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  6. 6

    ISTV:n hiihtostudio suorana juuri nyt – yltääkö Krista Pärmäkoski taas mitaleille?

  7. 7

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  8. 8

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  9. 9

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  10. 10

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  9. 9

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä

  2. 2

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  3. 3

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  4. 4

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  5. 5

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  6. Näytä lisää