Kyllikki

Asuminen

Valikko

Asuminen

Lojuuko komerossasi aarre 80- tai 90-luvulta? – Näistä keräilijät ovat kiinnostuneita

Muotoilija Oliver Backman arvioi, että lähimenneisyydestä kannattaa säästää etenkin laadukkaimmat esineet.
1980-luvun puolivälin jälkeen hitiksi noussut leipäkone nautti suosiosta muutaman vuoden ajan. Sen jälkeen nämä laitteet sysättiin komeroiden ja ullakoiden perälle. Tämän kaltaiset tavarat ovat hautuneet varastoissa 20–30 vuotta ja omistajat ovat alkaneet pohtia, kohoavatko kyseisen aikakauden tavarat uudestaan arvoonsa.

Mikä on huomisen antiikkia? Muotoilija ja Taideyliopiston kuvataideakatemian kuvanveiston koulutusohjelman työmestari Oliver Backman kertoo, että ullakoilla lojuvien tavaroiden arvosta ja historiallisesta merkityksestä voi vakuuttua yhdellä tavalla:

– Jos ollaan realistisia, arvokkaimmiksi nousevat 80- ja 90-luvun muotovaliot, jotka maksavat jo nyt paljon.

Pitääkin ajatella, minkälaiset esineet ovat aikakauden tyylille leimallisia. Backman paljastaa, että muotovalioiden rinnalla on kuitenkin myös paljon kitschiä, joka säilyttää arvonsa mielenkiintoisuutensa vuoksi. Kitschillä tarkoitetaan yleisesti mauttomia, massatuotettuja koriste-esineitä tai taideteoksia.

– Esimerkiksi lelut, He-Man-ukkelit ja Ghostbusters-hahmot voivat olla todella haluttuja ja kalliita.

80-luvun nousukausi toi arkea helpottamaan monenlaisia teknisiä innovaatioita, esimerkiksi vohveliraudat, mikroaaltouunit ja kelloradiot.

– Niissäkin ehkä räikeimmät ovat kiinnostavia, vaikkapa punaiset minitelevisiot.

Backmanin mukaan myös esimerkiksi elektroniikkapelit henkivät 80-lukua hyvin paljon. Myös aikakauden tietokone- ja konsolipelien kysyntä on kovaa, kunhan esineet ovat hyvässä kunnossa.

– Myös vinyylilevyjen arvo on noussut paljon, kun aiemmin niitä sai parilla kolikolla lähetyskirpputorilta.

Ongelmaksi tavaroiden säilyvyydelle kuitenkin tulee se, että 80-luku oli kertakäyttökulttuurin kulta-aikaa. Backman arvioi, että tuotteita ei tuolloin aina tehty kestämään, esimerkiksi VHS-nauhojen kuvanlaatu on useissa tapauksissa muuttunut vuosien saatossa kammottavaksi.

Backman arvioi, että 80- ja 90-lukujen kalusteissa on nykyihmisen silmään paljon mauttomuuden leimaa. Hän kertoo kuitenkin huomanneensa, että nykypäivän parikymppiset ovat alkaneet nostalgisoimaan 80-luvun tyyliä.

– Vaikkapa Yrjö Kukkapuron 80-luvun tuolit pastellisävyineen ovat nykyäänkin hienoa ja kiinnostavaa tavaraa.

Hän huomauttaa, että aikakauden laatuesineet ovat edelleen paljon halvempia, kuin keräilijöiden kulta-ajan 50- ja 60-lukujen vastaavat tuotteet. Näin ollen myös keräilyä kannattaa harkita, jos varastotilaa löytyy.

Kun vuosikymmen vaihtui 90-luvulle kohtasi Suomea lama ja Backman sanookin, ettei muista tuon ajan muotoilun saralta juuri mitään mielenkiintoista Vuosikymmenen edetessä yleistyvät esimerkiksi saksalaisen Ingo Maurerin rautalangasta väännellyt valaisimet. Samoin Harri Koskisen jääkuutiomainen Block-lamppu on mielenkiintoinen osa tuon ajan muotoilua.

Backmanin mukaan 90-luku on kuitenkin edelleen niin lähimenneisyydessä, että aikakauden tyylin ja todellisten klassikoiden arvioiminen on hankalaa.

Katso ISTV-video, jossa Oliver Backman kertoo, mikä 80- ja 90-lukujen esineissä on mielenkiintoista. Lue myös Digiyesterday-jutut Sony Walkmanista, Amiga 500:sta,elektroniikkapeleistä ja Tv-3 -konsolista.

Antiikki 2015 -messut alkavat torstaina messukeskuksessa Habitare-messujen yhteydessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. 6

      Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    9. 9

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    10. 10

      Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. Näytä lisää