Heli, Heljä, Helinä

Asuminen

Valikko

Asuminen

Haamuhotellin harmaahapsi – 88-vuotias Antti on asunut vuosia tyhjässä hotellissa

Antti Honkonen, 88, on asunut vuosia unohdetussa hotellissa – ypöyksin.

”MYYTÄVÄNÄ hotelli!”

Teksti seisoo ulkoapäin hieman ränsistyneen rakennuksen pääovessa. Vaalea, puuverhoiltu talo on seissyt paikallaan hiekkatien varrella vuodesta 1987.

Kyseessä on vuonna 2009 toimintansa lopettanut Hotelli Särkkä. Mistään korpihotellista ei ole kyse, sillä vilkkaalle nelostielle on vain kilometri, Äänekosken keskustaankin viisi.

Upealla paikalla Keiteleen rannalla sijaitseva hotelli on ollut viime vuodet yhden ihmisen koti, sellaiseksi valtava, liki 2000-neliöinen. Ainoa asukas on talonmies.

Erikoista asiassa on se, että talkkarilla on ikää 88 vuotta. Eikä hän saa työstään palkkaa.

– Pitäis jo eläkkeelle päästä, Antti Honkonen sanoo toiveikkaasti.

Honkosta haastatteli ensin Yle Keski-Suomi.

HONKONEN on hotellin osaomistaja, joka haluaisi saada paikan myydyksi. Toivoa hän pitänyt yllä viimeiset runsaat kolme vuotta pitämällä ypöyksin huolta kiinteistöstä.

– Kaikki on ihan priimakunnossa. Pitäisi vaan saada paikka myytyä.

Ostajia on jo ollut ovella, mutta suvun perintöriidat ovat estäneet kaupat. Se korpeaa ikämiestä rajusti. Honkonen tekee työt ja maksaa kiinteistön kulut.

– Tämä on hirveän kauheeta. Äänekoskellakin olisi paljon työttömiä, joista voisi saada hotellille uusia yrittäjiä. Tämä sopisi vaikka pakolaisille tai uuden tehtaan rakentajille.

– Minulle hotelli on vain turhanpäiväinen rasite. Sitä on jo paatunut tilanteeseen.

HANKALA paikka ei ole uran ensimmäinen. Honkonen aloitti työteliään yrittäjäelämänsä Karstulan Isollakylällä jo vuonna 1934 – seitsenvuotiaana!

– Mietittiin kotona, miten saadaan riisiä jouluksi. Näimme ilmoituksen mainoslehdessä ja tilasimme joulukortteja myytäväksi. Myimme kahden isosiskoni kanssa 200 korttia kyläläisille ja tilasimme pian 600 lisää.

Äiti kuoli pian keuhkotautiin, isä kaatui sodassa.

Tämä sopisi vaikka pakolaisille tai uuden tehtaan rakentajille.

Kansakoulupohjalta lähtenyt poika ei masentunut: sodan aikana mustan pörssin kauppaa, sitten kyläkauppiaaksi, 1950-luvulla miljonääriksi puutavarakaupalla.

– Se oli liiankin hyvää aikaa. Rahaa oli parhaimmillaan seitsemän miljoonaa.

Pian vienti tyrehtyi. Halkokauppakin hyytyi 1960-luvulla öljylämmityksen yleistyttyä, ja Honkonen ryhtyi taksiautoilijaksi. 70-vuotiaana piti irrottaa ote ratista, mutta senkin jälkeen riitti intoa ostaa metsätila, harventaa, tehdä teitä ja myydä mökkitontteja.

Hotelli Särkkä päätyi Honkosen suvulle vuonna 2005. Bisnes kuitenkin hyytyi laman myötä. Yrittäjyyden alusta on jo 81 vuotta, joten Honkosen viestin ymmärtää.

– Eroon tästä pitäisi nyt jo päästä.

HILJAINEN hotelli on vähän ankea näky syysmaisemassa. Mutta ulkoasu hämää.

Avaapa ovi aulaan! Ihan kuin voisi astella respaan ja ottaa huoneen. Tai pelata erän biljardia aulassa olevalla pöydällä. Tai kokoustaa siistissä konferenssitilassa. Baaritiskikin kiinnostaisi – jos vain hyllyssä olisi tarjottavaa.

Honkonen kiertää nurkat säännöllisesti läpi. Kaikki 24 hotellihuonettakin hän siistii kerran viikossa. Osassa on lakanatkin paikallaan.

– Asiakkaita voisi ottaa vaikka heti.

Ei pölyä, ei ummehtunutta ilmaa. Kellarin huoltotilat pommisuojaa myöten siisteinä. Liinavaatteet viikattuna komerossaan. Rosteri kiiltää täydellisyyttä hipovassa keittiössä. Eipä sitäkään ole paljoa käytetty.

– Herään joka aamu neljältä tai puoli viideltä. Kuuden maissa alan hommiin. Iltaseitsemältä lopettelen.

Pihatöitä riittää jättimäisellä rantatontilla.

– Täällä toimii Isonkylän Purku ja Raivaus, asuinpaikastaan huolimatta kirjansa Karstulassa pitänyt Honkonen nauraa.

Pois pääsee Mersulla. Vielä ei ole poliisi ajokorttia vienyt.

TALONMIES vaan painaa, vaikka edessä on pitkä ja pimeä syksy.

– Välillä yksinäisyys tuntuu. Mutta ei minua pelota. Oon oppinut tän systeemin, huoneessa 201 asuva Honkonen kertoo.

Honkosella on turvanaan vanha, luvallinen käsiase.

– Kerran heräsin yöllä kolinaan. Menin käytävään ja huusin, että nyt tulee nikkelinukutus. Sitten ei kuulunut enää mitään.

Vaan eipä niitä muitakaan vieraita juuri näy.

– Yksi sukulaismies on käynyt muutaman kerran.

Asutko itse erikoisessa paikassa tai tiedätkö muuten epätavallisia asuinpaikkoja? Lähetä kuva numeroon 13456 tai verkkotoimitus@iltasanomat.fi

Uutista muokattu 17.10. kello 15.45: Asiasta kertoi ennen Ilta-Sanomia Yle Keski-Suomi.

Ota kantaa

Haluaisitko asua hotellissa?

Kyllä 38% En 62%
Ääniä yhteensä 29930

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    7. 7

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    8. 8

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    9. 9

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    10. 10

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. Näytä lisää