Nestori

Asuminen

Valikko

Asuminen

Näin lama näkyy sisustamisessa – ”kun maailma vaikuttaa turvattomalta, kodista tehdään turvallinen pesä”

Suomen heikko taloustilanne näkyy kotien sisustamisessa. Nyt halutaan hankkia kestävää ja luonnonmukaista.
Kun oma taloudellinen tilanne askarruttaa ja maailma vaikuttaa turvattomalta, haluaa kodistaan tehdä turvallisen pesän. Retrohenkisyys ja luonnonläheisyys ovat nyt valttia.

– Sohvat ovat muuttuneet kevyempään suuntaan, ja niiden maavara on kasvanut. Sohvissa on nyt 50- ja 60-lukujen henkeä, Iskun valikoimajohtaja Ilari Jääskeläinen kertoo.

– Materiaaleista suositaan pellavaa ja puuvillaa. Luonnonläheisiä, hillittyjä ja murrettuja sävyjä kysytään. Kun on tiukat ajat, halutaan laittaa kotia, hän muistuttaa.

Jääskeläinen on huomannut, että asiakkaat miettivät paljon laatua ja kotimaisuutta.

– Halutaan ostaa hyvää.

Räikeitä kuoseja ei kysytä, ja sohvat ovat yksivärisiä.

– Niitä höystetään sitten sisustustyynyillä ja matoilla. Yli viisi vuotta on suosittu pitkäkarvaisia nukkamattoja. Nyt halutumpia ovat paperinarumatot, paperi-villa-yhdistelmät sekä villamatot. Luonnonmateriaalit ovat suosittuja matoissakin.

Maalatun puupinnan suosion on syrjäyttämässä massiivipuu, ja se on Jääskeläisen mukaan tulossa vahvasti esille.

– Sitä näkee sohvien ja lepotuolien jaloissa ja yksityiskohdissa, sohvapöydissä ja ruokailuryhmissä.

Myös Ikean sisustussuunnittelija Riikka Härkönen on huomannut, että nyt etsitään mukavia, kotoisia kalusteita.

– Muutos näkyy esimerkiksi kalusteiden muotokielessä, ne ovat entistä pehmeämpiä. Kun taloudessa menee heikosti, ollaan entistä enemmän kotona, ja siitä halutaan tehdä rauhallinen pesä, turvasatama.

Myös Ikeassa aidot materiaalit kuten puu, villa ja keramiikka ovat suosittuja.

– Se on varmasti alitajuinen juttu, ei tiedostettu. Epävarmana aikana etsitään ajattomia, lähes ikuisia materiaaleja. Haetaan pysyvyyttä, Härkönen sanoo.

– Sen sijaan kylmiä, teräviä teräspintoja näkee entistä vähemmän.

Monen kodinsisustajan budjetti on entistä pienempi.

– Ei taloustilanne vaikuta sisustusmakuun. Se vaikuttaa budjettiin, muistuttaa sisustusarkkitehti Anu Jokela.

– Jos pitää punaisesta, pitää punaisesta. Oli lama tai ei. Nyt ollaan kyllä hankinnoissa entistä varovaisempia. Ei osteta sitä kalliimpaa sohvaa, vaan tyydytään hieman edullisempaan. Ja toivotaan kestäviä ratkaisuja, Jokela sanoo.

Hän kertoo, että tietyt klassikot tulevat muotiin aina uudestaan.

– Nyt esimerkiksi sametti on erittäin trendikäs materiaali.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  3. 3

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

  6. 6

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  3. 3

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

  6. Näytä lisää