Tatu, Daniel, Taneli

Asuminen

Valikko

Asuminen

Tältä näyttää Bruce Oreckin hulppea 196 neliön Helsingin-koti

Yhdysvaltain suurlähettilään pestin heinäkuussa päättänyt Bruce Oreck jäi osittain Suomeen ja sisusti itselleen 196 neliön asunnon. Selkeyttä rakastava mies haluaisi lisää suoraviivaisuutta myös keskustakotinsa ulkopuolelle.
Kun suurlähettiläs Bruce Oreckin, 62, pesti päättyi runsaat kaksi kuukautta sitten, hän ei lähtenyt takaisin kotimaahansa Yhdysvaltoihin vaan päätti jäädä Suomeen, ainakin osaksi ajastaan.

Ratkaisun Oreck oli tehnyt jo parisen vuotta sitten, sillä hän osti kauniin arvoasunnon Helsingin keskustasta ja päätti remontoida sen mieleisekseen.

Kaupan jälkeen ja ryhtyessään remontointihommiin Oreck törmäsi byrokratiaan, jota hän ihmettelee edelleen.

Suomessa byrokratia on itse tehtyä, joten sen voi myös itse poistaa.

– Suomessa byrokratia on itse tehtyä, joten sen voi myös itse poistaa. Maassanne on paljon hienoja asioita, mutta enää ei eletä menneessä ja hitaassa maailmassa. Pitää ymmärtää, että maailma menee eteenpäin kiihtyvällä tahdilla, olisi hyvä soveltaa ajatus tähän päivään, hän sanoo istuessaan olohuoneen vaalealla sohvalla.

– Miksi Suomessa pidetään kiinni säännöistä, jotka tehtiin viisikymmentä vuotta sitten? Säännöt pitäisi tuoda tähän päivään. Uskon, että Suomessa ymmärretään asia, mutta byrokratian takia muutos kestää liian kauan, Oreck jatkaa ihmettelyä.

Puolentoista vuoden luparuljanssi

Byrokratiaan Oreck törmäsi myös ostamansa 196 neliön asunnon remontoinnissa. Hänen mielestään lupien kanssa kesti aivan liian kauan. Projekti kesti puolitoista vuotta. Oreck sanoo, että tuona aikana hän olisi rakennuttanut kaksi taloa Amerikassa.

– Kukaan ei tule investoimaan Suomeen, jos byrokratia on tällaista, hän huomauttaa.

Pitkän rakennusurakan jälkeinen lopputulos on valoisa ja tyylikäs. Asunnon sisustus peilaa hienosti talon rakennusvuotta 1899.

Oreck suunnitteli sisustuksen itse, mutta käytti toteutuksessa ammattilaisen apua.

– Muutin huonejärjestystä ja siirsin makuuhuoneet pihan puolelle, hän kertoo.

Oreckin kodin sisustus on aistikas ja omalla tavallaan miehekäs. Hänellä ei ole yhtään ylimääräistä tavaraa esillä. Oreck sanoo, että jokaisella esineellä on oltava tarkoitus, muuten hän ei sitä esille aseta.

– En pidä liiasta tavarasta. Pidän selkeistä linjoista, hän huomauttaa.

Sauna – totta kai

Miehen makuuhuone on harmaansävyinen, ja sen yhteydessä on tyylikäs marmorinen kylpyhuone sekä erillinen vessa – ja tietysti sauna.

– Pidän saunomisesta, hän kertoo.

Vierashuoneessakin on oma kylpyhuone, joka on yleistä maailmalla. Ympäristöaktiivinakin tunnetulla Oreckilla on jokaisessa huoneessa led-valaistus.

Lempipaikkani on kirjasto, jossa vain istun ja tuijotan Akseli Gallen-Kallelan taulua. Se on piristävä ja positiivinen.

– Lempipaikkani on kirjasto, jossa vain istun ja tuijotan Akseli Gallen-Kallelan taulua. Teos on piristävä ja positiivinen. En pidä väkivaltaisesta taiteesta, hän sanoo.

”Suomi on kuin hyvä viinikellari”

Kun Oreck istuu asuntonsa kirjastossa, hän sanoo, että Suomi on kuin hyvä viinikellari: vaikka viinikellarissa olisi paljon loistoviinejä, mutta jos kukaan ei tuo mukanaan avaajaa, ne jäävät sinne.

– Suomi rakensi taloutensa aikoinaan business to business -periaatteella, eli se ei ollut kuluttajaystävällinen. Nyt tulee katsoa asiaa kuluttajan kannalta. Maailmassa on siirrytty human to human -toimintaan. Kuluttajapalvelu ei ole teidän vahvin puolenne, mutta suomalaiset ymmärtävät välittää oikeista asioista, hän miettii.

Suomessa tavattoman pidetty Oreck ei halua niinkään kritisoida vaan kertoo vain tarkkailleensa asioitamme ja toimintatapojamme viimeisten vuosien aikana – ja ihmetyksen aiheita riittää. Maassamme on hänen mielestään liikaa monopoleja.

– Amerikassakin on paljon asioita, jotka ovat pielessä, mutta siinä maamme tekee oikein, että se tukee yrittäjyyttä. Meillä myös nostetaan korokkeelle ihmisiä, jotka pärjäävät. Suomessa se ei aina tunnu näin olevan, vaan välillä jopa päinvastoin, hän on nähnyt.

Uutteria ihmisiä aina kannustaneen ja uransa muun muassa yritysverojuristina tehneen Oreckin mielestä jokainen on oman elämänsä sankari ja ainutlaatuinen yksilö.

– Ei se ole keneltäkään pois, jos joku on hyvä ja pärjää. Ei sellaista ihmistä tule lannistaa vaan kannustaa ja juhlistaa. Toisten ihmisten mollaaminen ei kuulu tälle vuosituhannelle, hän sanoo.

Suomeen osittain jäänyt Oreck opettaa syksyn aikana Aalto Yliopistossa muun muassa markkinointia ja tarinankerrontaa yrittäjyysohjelma Aalto Ventures Programin yhteydessä. Oreck painottaa, että suomalaisten tulisi muistaa se osaaminen, mikä meillä on.

– Suomessa on hieno opetuksen taso, joka tosin pitäisi ajastaa tähän päivään, teillä on hyvä terveydenhuolto ja Suomi on turvallinen sekä puhdas maa. Suomalaiset kunnioittavat maansa kulttuuria, luontoa ja ovat hyvin perhekeskeisiä, hän luettelee ja painottaa, että meidän tulisi rakentaa tulevaisuus näille arvoille. Suomi on mahdollisuuksien maa, hän muistuttaa.

Nuori näkökulma esiin

Bruce Oreck on yrittäjähenkinen mies. Hän luennoi mielellään yrittäjyydestä ja varsinkin siitä, että nuorissa on tulevaisuus. Hän on jopa palkannut lähettilään pestinsä jälkeen ympärilleen avustajiksi alle 35-vuotiaita.

– Nuoret antavat erilaisen näkökulman asioihin. Nuoret suomalaiset ovat innovatiivisia ja täynnä intoa. He ymmärtävät, ettei Suomea rakenneta siten, että ollaan kriittisiä vaan siten, että katsotaan tulevaisuuteen yhdessä ja muistetaan, että ollaan etevä kansa, hän sanoo.

Monien mielestä Bruce Oreck on loistava puhuja juuri siksi, että hän näkee maamme ulkopuolisin silmin. Oreck itse sanoo haluavansa olla maassamme siksikin, että hän tykkää olla paikoissa, joissa tapahtuu.

– Ja Suomessa tapahtuu. Suomi ei ole tällä hetkellä tylsä, sillä muutos on tulossa ja sen tekevät nuoret. Muutos on maallenne haastava, mutta täällä mennään monella tavalla hyvään suuntaan, Bruce Oreck tietää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    5. 5

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    6. 6

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    7. 7

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    8. 8

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    9. 9

      Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

    10. 10

      Nuorta naista puukotettiin hengenvaarallisesti Rovaniemellä – poliisi tutkii tapon yrityksenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    5. 5

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    6. Näytä lisää