Sampsa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Talousasiantuntija ihmettelee rahan vihaamisen kulttuuria: ”Ylläpitämämme kulttuuri heikentää heikkoa entisestään”

raha
Talousasiantuntija Terhi Majasalmi kummastelee rahan vihaamisen kulttuuria.
Olen aina ollut todella kiinnostunut, miten eri ihmiset ajattelevat. Se miten ihminen ajattelee ja mihin hän uskoo, näkyy hänen toiminnassaan. Ihmisten toiminta saattaa ulkopuoliselta näyttää todella kummalliselta, mutta kuullessaan, miksi ihminen tekee niin kuin tekee, asia voikin olla ihan looginen.

Siksi haluan aina päästä mieluummin kuulemaan ihmistä kuin vain näkemään hänen tekonsa. Näin myös minulla on mahdollisuus oppia. Sillä jos paljastuu, että toiminnan takana on epälooginen tai kehittymätön ajattelu, oppii, ettei omaa ajattelua kannatta kehittää samaan suuntaan. Toisaalta voi myös tulla ilmi, että en itse ole tullut ajatelleeksi tiettyjä näkökulmia, jotka ehdottomasti kannattaisi käsitellä omassa elämässä.

Oman mielenkiinnon kohteena on erityisesti ihmisten ajatukset rahasta. Yhä uudestaan ja uudestaan yllätyn ihmisten negatiivisista ajatuksista ja reaktioista. Viime aikoina on näkynyt paljon pieniä positiivisia pilkahduksia, kun ihmiset kertovat omasta vastuunotosta ja halusta oppia rahataitoja. Mutta vastapainoksi olen suuresti ihmetellyt sitä suurta vihan määrää, mitä erilaisia ilmiöitä ja tapahtumia kohtaan tunnetaan.

On hassua, että joku vihaa esimerkiksi Slush-tapahtumaa. Jos tapahtuma ei puhuttele, annetaan sen olla. Mikäli jokin saa tunteet kuohahtamaan, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä mikä tässä asiassa loukkaa omaa maailmankuvaa ja miksi. Todennäköisesti jokin vihatussa asiassa koskettaa omaa elämätöntä elämää ja painelee pelkojen pehmentämää kipeää kohtaa.

Ymmärrän, että ihmisiä pelottaa oma taloudellinen tulevaisuus ja toimeentulo. Mutta en ymmärrä, kuinka heidän toimeentulonsa paranisi vihaamalla jotain. Ja siksi olen viime aikoina yhä kriittisemmin pohtinut, mitä ihmeen hyötyä tästä rahan vihaamisen kulttuurista meille ylipäänsä on vuosien varrella ollut.

Ylläpitämämme kulttuuri heikentää heikkoa entisestään. Sillä ne, jotka olisivat halunneet tai haluaisivat ottaa vastuun omasta taloudellisesta hyvinvoinnistaan, mutta ovat liian heikkoja itsetunnoltaan, jyrätään niiden voimasta, jotka tietämättään tai tiedostaen haluavat toisten pysyvän heikkoina. Ihminen, joka haluaa toisen pysyvän heikkona tai ruodussaan, kärsii itse huonosta itsetunnosta tai pelkää asemansa puolesta. Ylläpitämämme kulttuuri hankaloittaa asioita entisestään näin talouden huonoina aikoina. Asioissa on aina omat haasteensa. Jos niitä lisää itse, sitä voi jo pitää aikamoisena pässin työnä.

Jos ennustemerkit tulevat pitämään paikkansa, tulevaisuudessa moni saa toimeentulonsa yhä useammasta työstä. Tämä saattaa lisätä epävarmuutta tai sitten ei. Jotkut saattavat pitää jopa hyvänä, että voivat tehdä projektiluonteisesti töitä. Se, miten jokainen meistä suhtautuu tulevaan, riippuu ajattelutavoistamme. Lähdemmekö opettelemaan uusia taitoja vai emme? Esimerkiksi mitä paremmat rahataidot ihminen omaa, sitä paremmin hän pystyy varautumaan epävarmoihin tulovirtoihin ja elämään niiden kanssa. Kun halu on riittävän suuri, keinot kyllä löytyy.

Terhi Majasalmi on yrittäjä ja varallisuusvalmentaja Varallisuusakatemiassa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    10. 10

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. Näytä lisää