Sebastian

Asuminen

Valikko

Asuminen

Superrikkaiden vuokravarasto kestää jopa hurrikaanin – säilössä luksusautoja ja kymmenien miljoonien edestä taidetta

Vuokrattavat pienvarastot ovat yleistyneet viime vuosina Suomessakin.
Yhdysvalloissa, jossa kaikki on suurempaa, ovat varastotkin isompia kuin meillä pohjolassa.

Kaiken huippuna ovat yhdysvaltain huippurikkaille vuokrattavat huipputurvalliset varastotilat.

Floridassa sijaitsevaan varastotilaan on säilötty mm. 695 000 euron arvoinen Ferrari ja 69 miljoonan taidekokoelma, ja kaikkea siltä välitä.

Pitkälti automatisoitu rakennus on suunniteltu kestämään viidennen luokan vahvuisen hurrikaanin ja 89 m/s voimalla riehuvan myrskytuulen. Rakennus on myös suojattu varkaiden, tulipalon ja räjähdysten varalle.

Kehittyneen robottitekniikan ja muun automaation lisäksi rakennusta suojaavat aseistautuneet vartijat. Sisäänpääsyä valvotaan myös sormenjälkitunnistimilla.

Autojen siirtely varastopaikkaan ja pois ovat automatisoitu kokonaan.

Rikkaat asiakkaat vaativat myös palvelua läpivuorokauden.

- Asiakkaamme eivät elä yhdeksästä viiteen maailmassa, yhtiön johtaja Susan McGregor kertoo.

Katso videolta millaisessa ”häkkikellarissa” superrikkaat säilövät omaisuuttaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    10. 10

      Keijo luuli lähtevänsä talvea pakoon Espanjaan: Andalusian lomakuvat kuin Suomen talvesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. Näytä lisää