Nestori

Asuminen

Valikko

Asuminen

Ratkaisu kangertelevaan ok-talokauppaan? Muuta talo kimppakämpäksi

yhteisöasuminen
Asuntokaupassa on kuluneen vuoden aikana nähty hienoista piristymistä. Tahti on kuitenkin verkkaisaa. Yhteisöasumista väläytetään nyt omakotitalokaupan piristäjäksi.
Asuntokauppaa tehtiin marraskuussa noin kymmenen prosenttia viime vuoden vastaavaa jaksoa enemmän, kertoo alan yhteinen hintaseurantapalvelu KVKL HSP. Koko vuoden osalta kasvua viime vuoteen verrattuna on kertynyt noin 5 prosenttia.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkisen mukaan yksi selkeä jarrutekijä on asuntokannan joustamattomuudessa.

– Toisaalla meillä on huutava pula asunnoista ja toisaalla asukkaista. Näiden asioiden yhdistämiseen vaaditaan luovia ratkaisuja, Heikkinen sanoo.

Heikkinen nostaa esimerkiksi omakotitalot, joissa on nähty myyntiaikojen pitkittymistä ja hankaluutta sopivan ostajan löytämiseen.

– Ongelmamme on, että etsimme tyypillisesti omakotitaloon ostajaksi perhettä katsomatta muita ympärillämme olevia vaihtoehtoja. Esimerkiksi kimppa-asuminen yleistyy muidenkin kuin opiskelijoiden keskuudessa. Näiden vaikeasti myytävien omakotitalojen muuntaminen kimppa-asunnoiksi toisi toivottuja ratkaisuja alalle, Heikkinen väläyttää.

Talo voi sopia yhteisöasumiseen sellaisenaan

Heikkisen mukaan riippuu kimppa-asujista, minkälainen koti yhteisöasumiseen soveltuu.

– Parhaimmillaan omakotitalo käy sellaisenaan. Jos porukka kaipaa enemmän yksityisyyttä, huoneiden tulee olla lukittavissa, ja yhteistilat, kuten keittiö ja olohuone, ovat sitten erikseen, Heikkinen sanoo.

Heikkisen mukaan omakotitalon muuttaminen yhteisöasumiseen soveltuu myös vanhemmille pariskunnille, jotka ovat pohtineet kotoa pois muuttamista.

– He voivat kaupunkiin muuttamisen sijaan vuokrata omakotitalostaan osan, sanoo Heikkinen.

Yleistä omakotitalojen muuttaminen kimppa-asuinnoiksi ei kuitenkaan vielä Suomessa ole, Heikkinen toteaa.

– Tiedämme, että Suomesta löytyy erityyppistä yhteisöasumista. Vaihtoehtojen etsiminen omakotitaloille ei kuitenkaan ole vielä ollut tapetilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    7. 7

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää