Sampsa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Pesutuvan väärinkäytökset kärjistyivät Wilma Schlizewskin talossa: Poliisit avuksi keskellä yötä

pesutupa
Itä-Helsingissä sijaitsevan taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Wilma Schlizewski parahtaa tyytymättömyyttään. Vuosikausia jatkuneet ongelmat taloyhtiön pesutuvassa eivät ota loppuakseen.
Muutamat asukkaat käyttävät pesutupaa miten sattuu: pyykkiä pestään suuria määriä, mattoja tungetaan herkkiin laitteisiin kielloista huolimatta ja pesuvuorojen aikatauluihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Pyykkiä pestään myös öisin niin, että Schlizewskin taloyhtiöön on jouduttu hälyttämään poliisit.

Lopulta taloyhtiön pesutuvasta katkaistiin yöksi sähköt. Schlizewskin mukaan tämä ei kuitenkaan vähentänyt märkien pyykkien jättämistä pesutupaan yön ajaksi. Yön aikana ne eivät aina viileässä kuivu, ja aamulla uudet käyttäjät joutuvat siirtämään toisten läpimärkiä pyykkejä pois tieltä.

– Meidän taloyhtiömme ei ole mikään poikkeus. En ole kuullut taloyhtiöstä, jonka pesutuvassa ei olisi ongelmia, Wilma Schlizewski muistuttaa.

Ideoita kaivataan

Schlizewskin mukaan ongelmia aiheuttavat erityisesti ihmisten erilaiset aikataulu- ja siisteyskäsitykset sekä kulttuurien yhteentörmäykset.

– Vaikkapa aikakäsitys voi olla eri kulttuureissa hyvinkin venyvä. Myös suomalaisten pesukoneiden käyttötavat voivat olla muualta tulleille vieraita.

– Aika monessa pesutuvassa ohjeet on kirjoitettu monella eri kielellä. Tämä ei ole ratkaissut ongelmaa, Schlizewski sanoo.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja vetoaakin nyt kansalaisiin toimivien pesutupakäytäntöjen keksimiseksi. Heidän taloyhtiössään melkein kaikkea on kokeiltu.

– Meihin ovat ottaneet yhteyttä myös yritykset, joilla on ihan näppäriä ideoita systeemeistä, joiden avulla pesutuvan käyttäjiä voidaan seurata niin, että väärinkäyttäjät on helppo tunnistaa.

– Olisi kuitenkin kiva saada kuluttajalähtöisiä ideoita, kuinka pesutupien ongelmat saadaan ratkaistua porukalla. Vai pitäisiköhän ottaa avuksi valtakunnansovittelija, Schlizewski naurahtaa.

Wilma Schlizewskin taloyhtiön ongelmista kirjoitti ensimmäisenä Kiinteistöposti.

Onko teidän taloyhtiössänne ongelmaton pesutupa? Kommentoi alle, kuinka asiat on saatu sujumaan!

Ota kantaa

Onko taloyhtiönne pesutuvassa ongelmia?

Kyllä 32% Ei 68%
Ääniä yhteensä 20445

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    3. 3

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    10. 10

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    3. 3

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää