Selma

Asuminen

Valikko

Asuminen

HS: Marjatta kertoo asuntopainajaisestaan – ”Koti on unelma, joka ei ole toteutunut”

asuminen
Nimimerkki Marjatta kertoo asumiseen liittyvistä ongelmista Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.
– Viisihenkinen perheemme asui ensin kaupungin vuokrakohteissa, Marjatta aloittaa kirjoituksen HS:n sivuilla.

Kirjoittaja kertoo, että perheen kummatkin vanhemmat ovat töissä sosiaali- ja terveysaloilla pienipalkkaisissa töissä.

– Yksi kohde oli vähintäänkin mielenkiintoinen naapureiden riitelyn vuoksi. Oli kiva istua aamupalapöydässä ja katsoa, kun kadulle lensi lautanen, kenkä ja joskus jotain suurempaakin. Eräässä kohteessa takapihalla oli huumeruiskuja, ja pihalla liikkui epämääräistä porukkaa. Kerran saimme nähdä poliisin erikoisjoukkojen toimintaa ihan seinänaapurissa, Marjatta avautuu.

Tämän jälkeen Marjatta perheineen muutti asumisoikeusasuntoon.

– Näin lapsemme pääsivät leppoisampaan ympäristöön. Asunto oli hieno ja kallis, eikä aikaakaan, kun huomattiin, että talouden kanssa oli todella tiukkaa. Pienituloisina emme millään meinanneet pysyä leivän syrjässä. Lapsilla ei juuri ollut harrastuksia, ja perheen elanto oli joskus kympistä kiinni, Marjatta kertoo.

Asumisoikeusasunnosta omistusasuntoihin

Asumisoikeusasunnosta muuttamisen jälkeen vanhemmat ostivat ensimmäisen halvan omistusasunnon, koska kustannukset olivat halvemmat kuin asumisoikeuskohteessa.

– Vanhassa kerrostalossa ilmeni pian kuitenkin sellaisia ongelmia, ettei perheemme voinut jäädä sinne. Sitten seurasi toinen toistaan erikoisempia asuntokauppoja: milloin asunto oli liian pieni, milloin kustannukset karkasivat liian suuriksi – aina piti vaihtaa kotia.

Nykyään perhe asuu edullisessa vanhassa asunnossa.

– Talossa on ollut ongelmia, ja vastike on pilvissä. Muutto on taas edessä: edullisen asunnon etsiminen jatkuu. Muuttosaldo perheen kanssa on tätä kirjoitettaessa 10. Perhekokokin on jo pienentynyt, Marjatta sanoo.

Pääkaupunkiseutu liian kallis

Tilanne harmittaa Marjattaa.

– Koti on aina ollut perheemme kiintopiste. Yhdetkään seinät eivät kuitenkaan ole tuntuneet oikealta kodilta. Koti on unelma, joka ei ole toteutunut. Toteutuuko ikinä, sitä en tiedä.

– Pääkaupunkiseudulla asuminen on pienipalkkaisille kaikissa muodoissaan liian kallista hulluutta. Täältä on kuitenkin vaikea ajatella lähtevänsä, kun on täällä syntynyt ja kasvanut, ja työtkin ovat täällä, nainen päättää kirjoituksen.

Osallistu keskusteluun! Asutko pääkaupunkiseudulla? Miten olet järjestänyt asumisen onnistuneesti?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    10. 10

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää