Keijo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kerrostaloasujille tarjotaan nyt luksusta – mitä ruokapalvelu ja oma aulapalvelija maksavat?

palvelut
Kerrostaloasujia hemmotellaan tulevaisuudessa lisääntyvillä palveluilla, kuten omalla aula- tai ruokapalvelulla. Mutta mitä tämä lysti maksaa?
Suomen ensimmäinen aamusta iltaan toimiva aulapalvelu on tulossa pääkaupunkiin Kalasataman keskukseen eli Redin Majakka-asuintaloon.

– Aulahenkilö on käytettävissä asukkaiden arjen asioiden hoitamisessa, oli kyseessä sitten palvelujen tilaukset, pakettien vastaanottaminen, vieraiden opastaminen tai muut käytännön elämää helpottavat asiat, SRV Rakennus Oy:n tiedottaja Heli Pulkkinen kertoo.

Palvelun hinnasta Pulkkinen ei vielä osaa sanoa.

– Palvelun kehitys on yhä kesken, joten tarkempia kustannustietoja ei ole, Pulkkinen sanoo.

Ruokaostokset omasta lokerosta

Helsingin Pasilan asukasmäärän arvioidaan sen sijaan yli kaksinkertaistuvan seuraavan 20 vuoden aikana, kun Pasilan junaradan länsipuolelle valmistuu uusia asuntoja. Niitä mainostetaan muun muassa taloyhtiön omalla kuntosalilla ja ruokalähettipalvelulla.

– Taloyhtiöstä on varattu tila, johon ruokalähetti voi päivän aikana tuoda ruokaostokset. Kun asukas tulee töistä, hän voi noukkia ostokset omasta lokerosta, Varten markkinointi- ja hallintojohtaja Harri Koho kertoo.

Kohon mukaan lisäpalvelut, kuten ruokapalvelu ja kuntosali, eivät juurikaan lisää asukkaiden kustannuksia.

– Pohjakerrokseen jää rakennusvaiheessa helposti tiloja, joille on vaikea keksiä käyttöä. Ruokalähetin toimituksille varatut omat lokerot on siis huomioitu jo rakennusvaiheessa. Tätä varten tietoliikenneyhteydet, lattiakaivot ja pistorasiat pitää olla kunnossa.

– Kustannuksia tulee kylmäkaapin ylläpidosta, lähinnä siivouksesta. Sama juttu kuntosalin kanssa. Yhden lisätilan siivoaminen ei juuri hoitokustannuksiin vaikuta, Koho sanoo.

Neliöhinta 7000–10 000 euroa

Asunnon Redistä voi lunastaa itselleen 7000–10 000 euron neliöhintaan. Hoitovastike 63,5 neliön kaksiossa on 323,85 euroa kuussa.

Pasilassa 44,5 neliön kaksion voi hankkia 226 363 euron myyntihintaan. 45-neliöisen kaksion hoitovastike on 182.45 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Kahta pikkukoiraa kaivetaan neljän metrin syvyydestä Kankaanpäässä – ovat olleet loukussa aamusta lähtien

    9. 9

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    10. 10

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. Näytä lisää