Senja

Asuminen

Valikko

Asuminen

Yle: Onko sinulla tällainen talo? – ”Suhteellisen laaja kosteusvaurioriski”

home
Suomessa rakennettiin 1960–1990-luvuilla matalaperustaisia pientaloja, joiden perustusrakennetta kutsuttiin valesokkeliksi. Vasta myöhemmin huomattiin valesokkelin riskialttius aiheuttaa kosteusvaurioita, Yle uutisoi.
Valesokkelirakennuksen tunnistaa yleensä siitä, että pääoven alaosa on alempana kuin talon sokkeli. Rakennuksen heikko kohta on tällöin maan pinnan alapuolelle menevä puurakenne, joka voi ulottua jopa 40 sentin syvyyteen maan alla, Yle kirjoittaa.

Todellisuudessa puurakenne on syvällä rakenteiden sisällä.

– Ulospäin näyttää siltä, että betonia on näkyvissä 30–40 senttiä, mutta todellisuudessa puurakenne on syvällä rakenteiden sisällä, jolloin ne ovat kosteusvaurioalttiita, sanoo Pentti Janhonen Ylen haastattelussa.

Kuntotarkastus kannattaa tehdä huolella

Ongelma on suhteellisen laaja. Omakotitaloliiton kehityspäällikkö Katja Keränen kuitenkin muistuttaa, että monissa valesokkeleissa ei ole lainkaan kosteusvauriota. Lisäksi yksiselitteisiä syitä vaurioille on vaikea löytää.

– Tekijät, jotka vaikuttavat valesokkelin vaurioitumiseen, ovat muun muassa sadevesien ohjautuminen ulkopuolella, salaojien puuttuminen kokonaan, maaperä mille talo on rakennettu ja myös sisällä huonosti hoidettu tuuletus, Keränen sanoo.

Kosteusongelmia voi olla vaikea havaita, koska valesokkelin heikko kohta on maapinnan alapuolisissa puurakenteissa. Asuntokaupoille mentäessä valesokkelikohteiden kuntotarkastus kannattaakin tehdä tarkkaan. Rakenteita tulisi kehityspäällikkö Keräsen mukaan tutkia tarkemmin kuin pelkällä pintapuolisella havainnoinnilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    9. 9

      Äänestystulos 11–10 – senaatin komitea hyväksyi Rex Tillersonin ulkoministerivalinnan Yhdysvalloissa

    10. 10

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. Näytä lisää