Heli, Heljä, Helinä

Asuminen

Valikko

Asuminen

Nämä esineet viedään huutokaupassa käsistä – asiantuntija paljastaa hittituotteet

huutokauppa
Modernismi kiinnostaa nyt huutokauppakansaa, asiantuntija sanoo.
Tampereen Huutokauppakamari Annmari´sin toimitusjohtaja Jukka Takala kertoo, että samat tuotteet kiinnostavat nyt ympäri Suomea. Taustalla vaikuttaa huutokaupan siirtyminen nettiin.

– Ostajat ovat netissä nuorempia kuin aiemmin. Myös huutokauppaan liittynyt mystisyys on laventunut, kun tuotteita voi selata verkossa, Takala kertoo.

Uusimmat hittituotteet havaitaan ensimmäisenä ulkomailla, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.

– Kun meille alkaa tulla näistä maista kyselyitä tietyistä asioista, tiedämme että samat asiat tulevat pienellä viiveellä Suomeen, Takala kertoo.

Modernismi on nyt in

Modernismi kiinnostaa huutokauppakansaa. Takalan mukaan trendi näkyy aina tekstiileistä taiteeseen.

Tekstiilit

– Modernit ryijyt ja ryijymatot ovat nouseva trendi. Huutokaupassa kiinnostavat pääosin hyvin modernit graafiset kuviot, Takala kertoo.

Valaisimet

Modernismin suosio näkyy myös valaisimissa ja taiteessa.

– Valaisimissa Paavo Tynell, Alvar Aalto ja Lisa Johansson-Pape ovat hyvässä tuulessa, Takala sanoo.

– Taiteen osalta vanhemmasta tuotannosta kiinnostavat enää vain parhaimmat.

Astiat ja korut

Astioissa näkyy muutos aikaisempaan.

– Kun aikaisemmin kiinnosti pelkkä 50-luvun taidelasi, nyt halutaan myös modernia ja selkeää käyttölasia. Astioissa ovat suosittuja konepestävät Valenciat ja Paratiisit, sekä paksumpi käyttölasi.

1950-60-70-luvut, ja tuoreempi tuotanto vetoaa myös korujen ostajiin.

– Hopeakorut ovat nyt kovassa nosteessa, ja niitä ostavat etenkin nuoret. Koruja on helppo ostaa nettihuutokaupasta, sillä ne ovat siellä hyvin esillä ja kuvattuna. Ostajat haluavat jotakin kauppojen valikoimaa yksilöllisempää.

– Suunnittelijoista kiinnostavat esimerkiksi Tapio Wirkkala ja Björn Weckström, Takala vinkkaa.
  • Trendit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

    7. 7

      Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

    8. 8

      Joutuuko Trump luopumaan suosikkilaitteestaan? ”Vaarantaa kansallisen turvallisuuden”

    9. 9

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. Näytä lisää