Senja

Asuminen

Valikko

Asuminen

Näin syntyivät siirtolapuutarhat – pidettiin sekä turhuutena että taiteena

historia
Harva tietää, kuka on siirtolapuutarhojen ja rintamamiestalojen pihamaiden takana.
Ajatus siitä, että Suomessa ei olisi ollut puutarhakulttuuria, on virheellinen! huudahtaa puutarhahistorioitsija ja tutkija Julia Donner.

– Meillä oltiin jo 1800-luvulla hyvin tietoisia, mitä maailmalla tehtiin ja tiesimme, mitä halusimme tehdä. Eri asia on, miten ideat ovat toteutuneet ja säilyneet. Ja oma kysymyksensähän on, miten nykyisin tunnemme ja tunnistamme merkkejä menneisyyden ympäristön suunnittelusta.

Hän puhuu sydämensä kyllyydestä Jenny Elfvingistä, Bengt Schalinista, Paul ­Olssonista ja Elisabeth ­Kochista, joita saamme kiittää nykyajan kauniista pihapiireistä ja puutarhoista. Myöhempiä puutarha- ja maisema-arkkitehteja ovat Jussi Jännes, Maj-Lis Rosenbröijer, Leena Iisakkila ja Katri Luostarinen.

Koch on maallikoille tuntematon nimi, mutta kuitenkin hänen kädenjälkensä ympäröi suomalaisten arkea. Maria Kariston kirja Kysykää Essiltä! esittelee Kochin töitä.

– Elisabeth Koch on suunnitellut lähes kaikki Helsingin siirtolapuutarhat, Puu-Käpylän, Olympiakylän ympäristön ja tehnyt satoja mallisuunnitelmia omakotitalojen pihoja varten ja mallipuutarhoja. Uransa hän aloitti Marttaliiton puutarhaneuvojana. Toisen maailmansodan jälkeen Kochin mallipiirustukset olivat rintamamiestaloalueiden pihasuunnittelun perustana.

Ajatus hyvästä elämästä

Jo 1800-luvun lopulla puutarhat ja puistot liitettiin ajatuksiin hyvästä elämästä. Silloin puhuttiin niiden jalostavasta ja tervehdyttävästä vaikutuksesta, minkä nykyaikainen tiede on vahvistanut.

– Puutarhat ovat kulkeneet pitkän tien linjalla viljeltävyys – turhuus – taide. Välillä keskityttiin olosuhteiden pakosta vain hyötypuutarhaan.

Donner pohtii termejä, joista puutarhaviljely on oma saransa ja puutarha- ja maisema-arkkitehtuuri omansa. Kansan mielestä puutarhaviljelys oli joskus turhaa ja perinnettä uhkaavaa, kun valistajat näkivät sen taas toisin. Elintason parantuessa tulivat 1960-luvun oleskelupihat ja ajatus vapaa-ajasta ulkona.

Nyt palataan taas viljelyyn kaupunkiviljelyn ja sissipuutarhojen muodossa – siirtolapuutarhat ja palstat ovat nyt suositumpia kuin koskaan.

Täydentäminen tulisi tehdä harkiten

Julia Donner kantaa huolta nyt muodikkaan täydennysrakentamisen rajoista.

– Meillä on paljon 50- ja 60-luvulla suunniteltuja hienoja asuinympäristöjä, joissa aikanaan mietittiin tarkkaan ympäristön, asumisen ja rakentamisen suhteita. Mitä niille tapahtuu, jos tiivistämistä ei tehdä huolella?

– Jälleenrakennuskaudella suunniteltiin korkeatasoista asuinympäristöä, vaikka resurssit olivat pienet ja paine asuntopulan vuoksi kova.

Historiallisissa miljöissä puolestaan pitäisi Donnerista ottaa huomioon alueen, paikan kulttuuriset merkitykset ja toiminnallinen historia eli täydentäminen tulisi tehdä harkiten, ettei ympäristön historia häviä – yhden talon säilyttäminen ei siis riitä, jos sitä ympäröivä miljöö katoaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää