Airi, Aira

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kuvat: Heikki Lampela myy kesämökkiään – ”On kovin surullista, että taloudellisista syistä joudun tästä luopumaan”

kesämökit
Heikki Lampela myy Isossa Lehtisaaressa sijaitsevaa kesämökkiään raskain mielin.
Kesämökissä on kaksi huonetta ja keittiö, iso terassialue ja kesäkeittiö. Sauna sijaitsee erillisessä rakennuksessa. Kohteen myyntihinta on 450 000 euroa. Mökki on liitetty Espoon kunnallistekniikkaan.

Espoon Suvisaariston Isossa Lehtisaaressa sijaitsevaa kesämökkiä myydään avaimet käteen -periaatteella. Mukaan tulee mökin lisäksi venepaikka, vene ja mökin irtaimisto.

– Hankin paikan itselleni vuonna 2009. On kovin surullista, että taloudellisista syistä joudun tästä luopumaan. Täällä on monet kesät vietetty. Lapsillekin on jäänyt paikasta monia hyviä muistoja, Heikki Lampela kertoo Ilta-Sanomille.

Mökille jo juhannuksena

Lampelan mukaan kyseessä on ainutlaatuinen paikka, sillä matka saaresta Helsingin Kauppatorille kestää vain 20 minuuttia.

– Täällä on valtavan hienoa saunoa, juoda aamukahvia ja ihailla Suomenlahden mahtavuutta. Tykkään myös askarrella ja tehdä kaikenlaista. Täällä voi istuttaa perunaa, porkkanaa ja tilliä, Lampela kuvailee rakasta kesämökkiään.

– Ja koska kohde on lähellä, etätyöt onnistuvat. Myös kaverit tulevat tänne helposti käymään, Lampela sanoo.

Lampela uskoo ostajan löytyvän kiireisestä yrittäjästä, jolla ei ole mahdollisuutta ajaa pitkiä aikoja mökille.

– Mökkeilemään pääsee jo vaikka juhannuksena, Lampela lupaa.

Käräjillä mökistä toisenlaisiakin muistoja

Julkisuudessa mökki on tullut tutuksi riidoista, joita on puitu käräjillä. Marraskuussa 2015 Lampela tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Hanna Kärpäsen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Käräjillä puitu tapaus oli sattunut mökillä toukokuussa.

Viime viikolla Lampela tuomittiin käräjäoikeudessa sakkoihin lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Tässä tapauksessa tuomio tuli välikohtauksesta mökillä, joka tapahtui marraskuussa 2015. Myös tällä kertaa kyse oli ollut Kärpäsen ja Lampelan välisestä riidasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    6. Näytä lisää