Meri, Vellamo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Tuntuuko tavaran hävittäminen vaikealta? 8 tapaa hankkiutua turhasta eroon

tavara
Tavarasta eroon pääseminen voi tuntua vaikeammalta kuin sen haaliminen. Näillä vinkeillä onnistut.
Karsiminen on nyt trendikästä. Niin japanilaista tavaroiden järjestelymenetelmä Konmaria noudattavat kuin kotien kaaokseen kyllästyneet haluavat elää pienemmän tavaramäärän keskellä.

Joka kodin raivausoppaan kirjoittaneen Elina Alasentien mukaan yhä useammat uskaltavat nykyään ottaa yhteyttä myös ammattijärjestäjiin.

– On tajuttu, ettei ole normaali tilanne, että tavaraa on liikaa. Ulkopuoliseen apuun uskalletaan turvautua. Häpeä on alkanut poistua, Alasentie kertoo Ilta-Sanomille.

Tavaran karsimiseen voi ryhtyä myös kotikonstein. Alasentie kertoo kirjassaan, minne kaikkialle tavaraa voi viedä.

9 toimivaa vinkkiä:

1. Keräyspisteet

Lasi, metalli, pahvi, paperi sekä poltettavaksi soveltuva jäte ja suuri osa muoveista kerätään useimmissa taloyhtiöissä. Keräyspisteitä löytyy myös jokaisesta kunnasta. Keräyspisteen sijainnin voit selvittää kaupungin tai kunnan internetsivuilta.

2. Jäteasemat

Jäteasemat ottavat vastaan suurempia jätteitä. Ilmaiseksi voi toimittaa sähkö- ja elektroniikkaromua, puutavaraa, lasia ja metallia. Käsittelymaksu peritään esimerkiksi huonekaluista.

3. Kierrätysasemat

Kierrätysasemalle on helppo viedä autolla pientavaraa. Usein kierrätyskeskukset myös noutavat laatikoihin ja jätesäkkeihin lajiteltuja tavaroita kotoa. Huonokuntoista tai likaista tavaraa ei kuitenkaan kukaan ota vastaan.

Osalla jäteasemista ja yksityisistä jätealan yrittäjistä on myös maksullisia noutopalveluja.

4. Ostopaikka

Ongelmajätteet voi usein toimittaa niihin paikkoihin, joista kyseisiä tuotteita voi myös ostaa. Esimerkiksi apteekit ottavat vastaan vanhentuneita lääkkeitä, ja useat isot marketit elektroniikkaromua ja akkuja.

SER-kierrätys -sivusto neuvoo tarkemmin, minkälaisia ehtoja palautukseen liittyy.

5. Jätelava

Jos jätemäärä on suuri, kannattaa harkita jätelavan vuokraamista. Sen voi tehdä esimerkiksi naapuruston kesken.

6. Ongelmajätteen kierrätyspisteet

Maalit, liottimet ja muut ongelmajätteet voi viedä ongelmajätteen kierrätyspisteeseen. Lisää tietoa kierrätyspisteistä saa kierratys.info-sivustolta.

7. Kirpputorit

Hyvää ja ehjää tavaraa voi yrittää myydä kirpputoreilla. Nettikirpputorit, käytetyn tavaran myyntisivustot ja erilaiset kirpputoritapahtumat ovat varteenotettavia vaihtoehtoja.

8. Lahjoittaminen

Jos ystävien ja tuttavien kaappeihin ei enää mahdu, tarpeetonta tavaraa ottavat vastaan esimerkiksi kierrätyskeskukset, Punainen risti ja lähetystorit, jotka käyttävät suuren osan tuotoistaan hyväntekeväisyyteen.

Myös vastaanottokeskukset ottavat vastaan tarpeen mukaan esimerkiksi kauden mukaisia vaatteita. Kallion vastaanottokeskuksesta kerrotaan, että etenkin miesten talvikengille löytyy tällä hetkellä käyttöä. Punavuoren vastaanottokeskuksessa vaatteita otetaan vastaan tarpeen mukaan.

Osittainen lähde: Elina Alasentie: Joka kodin raivausopas

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää