Hämeenlinna oli Heidi Kyrön sokkoratkaisu

Julkaistu: 21.11.2011 06:00

Laulaja Heidi Kyrö asuu miehensä ja Kira-tyttärensä kanssa Hämeenlinnan Ruununmyllyssä, joka on omakotialue vajaan viiden kilometrin päässä keskustasta.

- Täällä on paljon leikkipuistoja ja lapsiperheitä, Heidi Kyrö mainitsee kotipaikkansa parhaaksi puoleksi.

- Olen asunut Hämeenlinnassa myös kerrostalossa ja rivitalossa. Kun tuli lapsi, haluttiin oma talo. Muutimme tänne viime kesänä, Heidi kertoo.

Sokkona Hämeenlinnaan

Hämeenlinnaan muuttoaan 14 vuotta sitten Heidi Kyrö kutsuu sokkoratkaisuksi, joka on osoittautunut loistavaksi. Hän lähti Kemistä pieneen Etelä-Suomen kaupunkiin, johon hänellä ei ollut mitään siteitä.

- Halusin etelään, koska keikat ovat täällä. Kemistä oli kohtalaisen pitkä matka tehdä keikkoja. Halusin myös itsenäistyä. Työnsin sitten sormen karttaan, ja se osui Hämeenlinnan kohdalle, Heidi muistelee.

Oli pimeä syksy, eikä Heidillä ollut Hämeenlinnassa yhtäkään tuttua. Vieraat lenkkipolutkin tuntuivat hänestä ensin pelottavilta.

- Totesin kuitenkin pian, että hitsi vie, tämähän on hauska kaupunki. Hämeenlinnassa on ihan kaikki, mitä ihminen tarvitsee, Heidi hehkuttaa kotikaupunkiaan.

Ruunumylly toimii lapsiperheelle


Ruununmylly tuntuu Heidistä hyvältä valinnalta asuinpaikaksi. Nimensä asuinalue on saanut lähellä olevan Kruununmyllyn mukaan.

Alueen leikkipuistot ovat Heidin mielestä niin hyviä, että hän antoi kaupungille positiivista palautetta lasten huomioimisesta. Hämeenlinna on muutenkin poikkeuksellisen puistorikas kaupunki.

- Tärkeätä minulle ovat myös ulkoilumaastot, Aulangon metsät ovat ihan lähellä. Myös lampia ja järviä on lähistöllä vaikka kuinka paljon.

Kun Heidi muutti Hämeenlinnaan, hän aprikoi, voiko hän sopeutua paikkaan, jossa ei ole meren tuoksua kuten Kemissä, mutta pian hän huomasi, että tärkeintä on veden läheisyys.

Keikoilla Heidi Kyrö käy lähinnä viikonloppuisin. Arkisin hän opettaa Hämeenlinnassa omassa laulukoulussaan.

- Kun yöllä tulee keikalta, joskus kaipaan läpi vuorokauden olevaa ruokakauppaa tänne lähelle, Heidi kertoo.

Hämeenlinnan keskustassa Heidi ei haluaisi asua tällä hetkellä, sillä Ruununmylly sopii paremmin lapsiperheelle.

Hyvät yhteydet

Jos Heidi Kyrö asuisi Helsingissä omakotitalossa, hän joutuisi maksamaan asumisestaan huomattavasti enemmän. Helsinki ei ole kuitenkaan kaukana, se on vain noin tunnin ajo- ja junamatkan päässä.

- Ja Tampereellekin pääsee tunnissa, Heidi mainitsee.
Aihe:  Kotikulmilla

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Fakta

Hämeenlinna

HEIDI KYRÖN PLUSSAT
+ paljon leikkipuistoja
+ hienot ulkoilumahdollisuudet
+ hyvät liikenneyhteydet

HEIDI KYRÖN MIINUKSET
- 24 h -ruokakauppa ja -huoltoasema puuttuvat

Asuminen: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä

Puutarha.net