Tarina alkaa 20 vuotta sitten, kun muutimme maalle. Ränsistynyt kihisi mansikankukkien valkeana merenä: isoja kukkia, muhkeita raakileita.
Arvelimme niiden olevan muinaisen mansikkaviljelmän villiintyneitä perillisiä.Turhaan odottelimme jättikokoisten puutarha-metsämansikkaristeytysten satoa. Ei yhden yhtä marjaa yhtenäkään vuonna, isot raakileet vain kuihtuivat pois. Naapuri sen selitti: villiintyneet mansikat menettävät teränsä, vaikka hengissä pysyvät.
Ällikkä löi kesken ruohonleikkuun. Helle teki ihmeen ja puhalsi hengen yhden villimansikan yhteen raakileeseen!
Emme syö sitä. Aamuisin käymme vain toivottamassa sille tervetuloa ja aurinkoista elämää.











