Sunnuntaina vietetään yhteispohjoismaista luonnonkukkien päivää.
Päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle. Luonnonkukkien päivänä järjestetään tänä vuonna ennätykselliset 112 retkeä eri puolilla Suomea; järjestetäänkö sinun lähialueillasi retkeä jonnekin?Aina ei kuitenkaan tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, vaan erilaisia luonnonkukkia voi ihailla vaikka kotipuutarhassa!
Mitä luonnonkasveja Sinun puutarhastasi löytyy? Kukkivatko kielot, tuoksuuko tuomi? Puutarhoissamme kasvaa usein lukuisia, sinne itsestään kulkeutuneita luonnonkukkia ja puita; metsätähtiä, niittyleinikkiä, koivuja ja pihlajia - sekä monia muita luonnonkasveja.
Sieltä löytyy luultavasti myös vähän kauempaakin tulleita, pieninä taimina taskussa tai kassinpohjalla matkansa taittaneita kasveja. Viherpeukaloina ja kasvien ystävinä kiinnitämme huomion kauniisiin kasveihin ja taimiin mahdottomissa kasvupaikoissa; pelastamme pienen puun pihalle ja tarjoamme taimelle paremman kodin. Luonnonkasveissa on puutarhan perusta; varmasti kotimaisia ja kestäviä kasveja.
Myös luonnosta siirretyt kasvit kannattaa istuttaa alkuperäistä kasvupaikkaa muistuttaviin olosuhteisiin. Kuivalta ja paahteiselta ojanpenkereeltä siirtämämme ahomansikka laajentaa pian kasvustoaan aurinkoisella paikalla, kevyessä hiekkamaassa ja lehdosta matkaan lähtenyt saniainen taas kotiutuu nopeasti varjoisan nurkkauksen tuoreeseen maahan. Oikeassa paikassa kasvaessaan luonnonkasvit kasvattavat kotipuutarhassa usein monivartisia, runsaskukkaisia mättäitä ja yllättävät jopa kokeneemmankin kotipuutarhurin kasvuvoimallaan!
Kaikkia kauniita kasveja ei kuitenkaan saa mukaansa ottaa; rauhoitetut ja harvinaiset kasvit jätetään tyystin rauhaan, muista kannattaa lupa kysyä maanomistajalta. Pidetäänpä siis mielessä, ettei jokamiehenoikeus anna oikeutta ottaa toisen maalta kasveja juurineen.
Tutustu aiheeseen Puutarha.net -sivustolta!
Kommentit
Kirjoita kommentti











