Poistoilmalämpöpumput ovat uusin vaihtoehto lämmityslaskujen kanssa tuskaileville taloyhtiöille.
Poistoilmalämpöpumput eivät korvaa kaukolämpöä, kuten maalämpö, vaan kierrättävät kerrostalon poistoilman takaisin käyttö- ja lämpöveden esilämmitykseen.Lämpöpumppualan myynti on kasvussa. Poistoilmalämpöpumppua pohtivat vaihtoehtona jo myös suuret kiinteistöomistajat.
Poistoilmalämpöpumput, kuten muutkin lämpöpumput, aiheuttavat närää joissakin energiayhtiöissä.
Energiayhtiöt vastustavat
Jotkin kaukolämpöyhtiöt ovat kieltäneet asiakkaitaan asentamasta lämpöpumppuja. Lämmön talteenottojärjestelmiä myyvä RS Partners on yrittänyt saada kiellon antaneilta energiayhtiöiltä vastausta, aikovatko ne tosissaan kieltää asennukset. Kieltoa perustellaan sillä, että lämmön talteenotto nostaa kaukolämpöveden lämpöä ja näin mm. lisää bakteeririskiä. RS Partnersin markkinointijohtaja Juha Virkki pitää molempia perusteluita ontuvina.
Näin energiantoimittaja sulkee pois kaikki uusiutuvat energiamuodot, myös aurinkolämmön. Energiayhtiö käytännössä myy ison määrän lämpöenergiaa asiakkaalle ja samalla kieltää sen säästämisen.
Virkki uskoo, että tilanne saadaan ratkaistua, kunhan asiaa käydään läpi.
Vaihtoehtojen kieltäminen olisi kilpailunäkökulmasta tyrmistyttävää. EU:n direktiiviluonnos edellyttää uusiutuvan energian käytön lisäämistä merkittävästi 2020 mennessä eli asialla on jo kiire. Ruotsissa ollaan lämpöpumpuissa vuosia edellä.
Talonyhtiöiltä vaaditaan aktiivisuutta
Kaukolämpö on raskas infrastruktuuri, ja siksi voidaan nähdä tarkoituksenmukaisena, että taloyhtiöt olisivat mukana kokonaisvaltaisesti, johtava asiantuntija Tapio Jalo Motivasta sanoo kiistaan. Motiva on energiansäästöasioihin perehtynyt asiantuntijayritys, jonka omistaa Suomen valtio.
Yksittäisen taloyhtiön optimointi (eurosäästöjen haku) voi olla kokonaisuuden eli energiatehokkuuden ja ympäristönäkökulman kannalta haitallista, jos se johtaa sähkön käytön lisääntymiseen.
Vanhoissa sähkölämmitteisissä asuintaloissa ilmalämpöpumppujen on todettu olevan varsin kannattava vaihtoehto.
Kaukolämpöön 40 prosentin säästö
Lahden Tonttilassa sijaitsevassa taloyhtiössä lämmön talteenottojärjestelmä laskee kaukolämmön kulutusta 40-45 prosenttia, arvioi laitteen toimittaja RS Partners. Kuukaudessa se tekee noin 20 megawattituntia. Vuositasolla sähkönkulutus kasvaa laitteiston vuoksi 50-60 megawattituntia.
Kerrostalon ilmanvaihtoputkistosta taivaalle häviää paljon energiaa poistoilmana, mikä tuntui isolta energian tuhlaukselta, As. Oy Ala-Tonttilan puheenjohtaja Mikko Mäntyniemi huomauttaa.
Lämmön talteenottojärjestelmä ottaa poistolämmön talteen katolla sijaitsevalla yksiköllä. Lämpö kuljetetaan vesiglykolinesteenä putkistoa pitkin alas kaukolämpökeskukselle, jossa lämpöä siirretään sekä patteriverkoston että käyttöveden lämmitykseen.
Tammikuussa käyttöön otettu järjestelmä maksoi noin 50000 euroa. Pienehkö osa kustannuksista katetaan valtion energiansäästötuella.
Kommentit
Kirjoita kommentti











