Vaikka kesällä on hyvä ottaa rennosti, ei aivoja kannata sentään kokonaan heittää off-asentoon. Pienellä järjen käytöllä voi ehkäistä ennalta sekä pienemmät että suuremmat onnettomuudet.
- Tärkeintä on ennakointi: kannattaa pyrkiä välttämään sellaisia tilanteita, joissa onnettomuudet voivat tapahtua, kehottaa Punaisen ristin ensiavun koulutussuunnittelija Jouni Pousi.
Muutaman nyrkkisäännön avulla suvesta nauttiminen käy helpommin.
- Jos liikut alueella, joka ei ole niin tuttu, ota selvää osoitteesta ja siitä, miten sinne pääsee. Se helpottaa hätätilanteessa avun saamista perille.
Tyypillisimmät onnettomuudet ovat yleensä pieniä vammoja, jotka kohdistuvat nilkkoihin tai ranteisiin.
- Esimerkiksi mökillä kivetykset ja laiturit voivat olla liukkaita. Näissä usein kaadutaan ja nyrjäytetään nilkka.
Pousin mukaan pienenä kärjistyksenä voi todeta, että selvin päin ihminen loukkaa nilkkojaan ja ranteitaan, humalatilassa päätään. Nyrjähdysten ja venähdysten hoidossa Pousi muistuttaa vanhasta kkk-periaatteesta eli kylmä-koho-kompressiosta.
- Jalka on laitettava heti koholle ja annettava sille kylmää. Siihen voi laittaa vaikkapa kylmää sammalta tai kylmän pyyhkeen. Sen on annettava vaikuttaa vähintään 20 minuuttia. Sidetarvikkeita on hyvä olla tarjolla.
Verenvuotokohtaa
painettava
Lasinsirpaleet aiheuttavat usein onnettomuuksia, esimerkiksi kun kaadutaan lasipullo kädessä.
- Verenvuotokohtaa on painettava kankaan avulla muutaman minuutin ajan, siten vuodon saa tyrehtymään. Tämän jälkeen haava on peitettävä ja vähän myöhemmin katsottava, tarvitseeko se jatkohoitoa.
Mätäkuun vuoksi Pousi kehottaa pitämään huolta, että haavat tai hiertymät eivät pääse tulehtumaan.
- Juokseva vesi on riittävä puhdistaja, siihen ei välttämättä tarvita puhdistusainetta tai alkoholia. Käsien hygieniasta kannattaa muutenkin pitää huolta.
Kesämökkien saunoissa sattuu helposti palovammoja kuuman veden tai kiukaan vuoksi.- Vammakohtaa tulee jäähdyttää 20-30 minuuttia viileässä vedessä. Kämmentä suurempien palovammojen kanssa kannattaa hakeutua lääkäriin.
- Käärmeenpuremissa raaja on hyvä pitää lepoasennossa. Esimerkiksi jalalla ei kannata astua lainkaan eikä varsinkaan nostaa koholle. Kyypakkauksessa kortisonin määrä on vähäinen, joten kannattaa ehdottomasti hakeutua lääkäriin, Pousi opastaa.
Fakta
Mökille mukaan ensiapupakkaus, kortisonivoidetta ja kipulääkettä
Toimi näin, kun haaveri tapahtuu:
Kuvitteellinen tilanne, jossa henkilö on yksin mökillä ja pudonnut tikapuilta. Miten toimia?
- Jos liikkuminen tai jonkin raajan liikuttaminen sattuu, pysy paikalla. Tue kipeä kohta, Jouni Pousi neuvoo.
Jos et itse pysty toimimaan, hanki apua. Kännykkä on hyvä pitää mukana, jotta voi tarvittaessa soittaa apua.
- Kriittisissä hätätilanteissa, kuten jos raaja on voimakkaassa virheasennossa tai kyseessä on avomurtuma, tulee soittaa hätänumeroon (112), Pousi ohjeistaa.
Muita kriittisiä tilanteita ovat sairaskohtaukset, rajut verenvuodot, hukuksissa oleminen ja pahat palovammat. Eri tilanteiden ensiapuohjeisiin on hyvä tutustua jo ennakolta.
Mökille kannattaa ostaa ensiaputarpeiden peruspakkaus, jossa on muun muassa haavasiteitä ja laastareita.
Lisäksi voit hankkia esimerkiksi punkkipihdit, kortisonivoidetta sekä kipu- ja kuumelääkettä.
Lähde: www.punainenristi.fi











