MAINOS

Tee se itse. Voileipäkakku!

Ilmoitus
Kevään juhlissa kattauksen kruunaa itse tehty voileipäkakku: joko  lihaisa Charlotta tai broileripohjainen A la Oriental. Kumpikin Atrian suomalaisesta lihasta.
Perhetilan Broilerivoileipäkakku A la Orientalissa broilerilla on päärooli sekä täytteissä että koristeissa. Vaalean ja tummaa leipää yhdistelevän kakun toiseen täytteeseen makua antavat Atria Perhetilan Itämaiset Broilerin Kastikesuikaleet Sitruunaruoho-kookos, chilituorejuusto, korianteri ja sitruunanmehu.

Toisessa täytteessä Hedelmäistä Raastesalaattia täydentää hienonnettu Perhetilan Broilerifilee, yrttituorejuusto ja mausteet.  Ohuen ohuiden siivujensa ansiosta Perhetilan Broilerifile taipuu myös näyttäviksi koristeiksi voileipäkakun päälle.

> Tästä 10 hengen Perhetilan Broilerivoileipäkakun reseptiin

Charlotta-voileipäkakku ihastuttaa kevään juhlissa paitsi maullaan myös pyöreällä muodollaan. Kahden täytteen kakkuun ruokaisuutta antavat  Tomaatti maksamakkara ja Kylmäsavukinkku. Atria Suomalainen Murea Savukinkku näkyy viipaleina valmiin kakun päällä, vaikka kakun kasaaminen itse asiassa aloitetaan juuri tästä uutuusleikkeestä.

Ensin savukinkkuviipaleet tuorekelmun päälle kukan muotoon, sitten kelmu puolipyöreään kulhoon. Täytettä, tummaa vuokaleipää, täytettä ja vaaleaa leipää – vuorotellen. Ja viimeinen silaus juuri ennen tarjolle laittoa esimerkiksi mozzarellahelmillä, punasipulilla, tuoreella timjamilla, basilikalla ja mansikoilla sekä parmensanlastuilla.

> Katso täältä 8 hengen Charlotta-voileipäkakun ohje kokonaisuudessaan

Tämä artikkeli on yhteistyökumppanin sisältöä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  8. 8

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  9. 9

    Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

  10. 10

    Koivu hurjassa iskussa, Granlund loisti – ”Paras tapa kasvattaa kemiaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Tuoreimmat Atria

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. Näytä lisää