Parkkipaikalla seisoo valkoinen paholainen, jonka maskissa komeilee puna-keltainen keulaan liiskautuneiden hyttysten ja kärpästen verhoama skorpioni-logo. Auton alahelmoja komistavat kissankokoiset Abarth-maalaukset. Abarth, tuo legenda on täällä, Fiatin testikeskuksessa lähellä Torinoa.

Abarhia, joka on periaatteessa kokonaan oma merkkinsä, ei ole pitkään aikaan saatukaan maistella. Viimeinen kunnon Abarth oli Ritmo Abarth 130, jota kuritettiin 1980-luvun puolivälin paikkeilla.

Fiatin uusi maahantuoja, Aro-yhtymä on luvannut tehdä kaikkensa, että uudet Abarthit, 500 ja Grande Punto saataisiin Suomeen.

Kone käyntiin start-nappulasta. Moottorin röpötys on tutun tuntuinen. Soundi on oikeasti kohdallaan, tämähän myös kuulostaa legendalta itseltään. Turbon ahtopaineen mittari värähtää hieman, kun kaasua polkaisee.

Kohta turbon puhuria maistellaan radalla, samoilla pinnoilla, joissa Fiat-konsernin kaikki mallit päästelevät ennen tuotantoon pääsyään.

Abarthin 135 hevosvoimaa tulevat pirteällä tavalla esiin. Moottori on hieman on-off -tyyppinen, vääntöä löytyy, kunhan kierrokset pysyvät tarpeeksi korkealla.

Rata-ajossa kaipaa kuusiportaista vaihteistoa viisiportaisen sijaan. Kuten tavallista, näissä katusporteissa kakkosen ja kolmosen välille kaipaisi yhtä pykälää lisää, jotta radalla autosta saisi kaiken irti.

Mutta koneelle kunnolla kierroksia ja mutkasta ulos. Isompaa ja isompaa vaihdetta silmään. Vauhti kasvaa ja turbon ahtopaineen mittarin yhteyteen on sijoitettu näyttö kehottaa kelaamaan isompaa pesään.

Tuo valo on suoralla vauhdin pahin vihollinen, sillä jos shift up -teksti ilmestyy näkökenttään, veto on vaarassa jo kadota. Isompaa silmään siis hetkeä ennen kunnes valo syttyy.

Kohta kaksi sataa, siis melkein huiput lasissa. Suora loppuu kesken - edessä häämöttää tiukka vasen. Nyt kysytään jarruilta paljon, muuten paukkuu nurmikentän puolelle. Tiukka jarrun painallus, kakkosta silmään, kanttarin kautta ulos. Tämä menee hienosti!

Radalla Abarth on kuin kotonaan. Auto ei puske juuri nimeksikään, kunhan rattia ei käännä liikaa. Pito pysyy hyvin koko ajan etupyörillä ja ulkokaarteen takapyörällä, vaikka kanttaisi kuinka.

Abarthin balanssi on täydellinen. Tämähän on kuin sivistynyt kartingauto! Ohjaustuntuma ei tosin ole aivan yhtä välitön ja kova kuin mikroautossa, mutta kyllä tätä vääntää ihan yhtä suurella innolla.

Ajoasento Abarthissa ei ole paras mahdollinen. Ohjauspyörästä saa kyllä hyvän otteen, mutta se jää aivan liian kauas, koska syvyyssäätö puuttuu. Eikä sekään ole hyvä, kun selkänojaa joutuu kääntämään pystympään.

Varikolla hiki virtaa. Ja niin virtaa hiki autollakin. Konepelti on tulikuuma, kun sitä yrittää avata. Moottoriin ei uskalla koskea, vaikka kuinka tekisi mieli kokeilla, miltä venttiilikopan päälle kohokuvioksi valettu skorpioni tuntuu sormien alla.

Ja uskomatonta, Abarthin luojan, Carlo Abarthin horoskooppimerkein varustetut legendat ovat myrkyllisimpinä kuin koskaan pian (ehkä) myös Suomessa!