
Kuva: Manu Metso
Pikkutykki on kuin sivistynyt mikroauto
Näin kulkee Fiat Abarth 500!
| 13.11.2009 08:14 | ![]() |
Parkkipaikalla seisoo valkoinen paholainen, jonka maskissa komeilee puna-keltainen keulaan liiskautuneiden hyttysten ja kärpästen verhoama skorpioni-logo. Auton alahelmoja komistavat kissankokoiset Abarth-maalaukset. Abarth, tuo legenda on täällä, Fiatin testikeskuksessa lähellä Torinoa.
Abarhia, joka on periaatteessa kokonaan oma merkkinsä, ei ole pitkään aikaan saatukaan maistella. Viimeinen kunnon Abarth oli Ritmo Abarth 130, jota kuritettiin 1980-luvun puolivälin paikkeilla.
Fiatin uusi maahantuoja, Aro-yhtymä on luvannut tehdä kaikkensa, että uudet Abarthit, 500 ja Grande Punto saataisiin Suomeen.
Kone käyntiin start-nappulasta. Moottorin röpötys on tutun tuntuinen. Soundi on oikeasti kohdallaan, tämähän myös kuulostaa legendalta itseltään. Turbon ahtopaineen mittari värähtää hieman, kun kaasua polkaisee.
Kohta turbon puhuria maistellaan radalla, samoilla pinnoilla, joissa Fiat-konsernin kaikki mallit päästelevät ennen tuotantoon pääsyään.
Abarthin 135 hevosvoimaa tulevat pirteällä tavalla esiin. Moottori on hieman on-off -tyyppinen, vääntöä löytyy, kunhan kierrokset pysyvät tarpeeksi korkealla.
Rata-ajossa kaipaa kuusiportaista vaihteistoa viisiportaisen sijaan. Kuten tavallista, näissä katusporteissa kakkosen ja kolmosen välille kaipaisi yhtä pykälää lisää, jotta radalla autosta saisi kaiken irti.
Mutta koneelle kunnolla kierroksia ja mutkasta ulos. Isompaa ja isompaa vaihdetta silmään. Vauhti kasvaa ja turbon ahtopaineen mittarin yhteyteen on sijoitettu näyttö kehottaa kelaamaan isompaa pesään.
Tuo valo on suoralla vauhdin pahin vihollinen, sillä jos shift up -teksti ilmestyy näkökenttään, veto on vaarassa jo kadota. Isompaa silmään siis hetkeä ennen kunnes valo syttyy.
Kohta kaksi sataa, siis melkein huiput lasissa. Suora loppuu kesken - edessä häämöttää tiukka vasen. Nyt kysytään jarruilta paljon, muuten paukkuu nurmikentän puolelle. Tiukka jarrun painallus, kakkosta silmään, kanttarin kautta ulos. Tämä menee hienosti!
Radalla Abarth on kuin kotonaan. Auto ei puske juuri nimeksikään, kunhan rattia ei käännä liikaa. Pito pysyy hyvin koko ajan etupyörillä ja ulkokaarteen takapyörällä, vaikka kanttaisi kuinka.
Abarthin balanssi on täydellinen. Tämähän on kuin sivistynyt kartingauto! Ohjaustuntuma ei tosin ole aivan yhtä välitön ja kova kuin mikroautossa, mutta kyllä tätä vääntää ihan yhtä suurella innolla.
Ajoasento Abarthissa ei ole paras mahdollinen. Ohjauspyörästä saa kyllä hyvän otteen, mutta se jää aivan liian kauas, koska syvyyssäätö puuttuu. Eikä sekään ole hyvä, kun selkänojaa joutuu kääntämään pystympään.
Varikolla hiki virtaa. Ja niin virtaa hiki autollakin. Konepelti on tulikuuma, kun sitä yrittää avata. Moottoriin ei uskalla koskea, vaikka kuinka tekisi mieli kokeilla, miltä venttiilikopan päälle kohokuvioksi valettu skorpioni tuntuu sormien alla.
Ja uskomatonta, Abarthin luojan, Carlo Abarthin horoskooppimerkein varustetut legendat ovat myrkyllisimpinä kuin koskaan pian (ehkä) myös Suomessa!
Abarth 500 1.4 Turbo 16v T-Jet 135 cv
Mikä: Fiatin kilpatallin Abarthin virittämä 500-malli. |
Tässä on uusi Porsche 911 - katso salakuvat tulevasta superautosta09.02.2010 10:45
Tässä ovat salakuvat seuraavan sukupolven Porsche 911 coupesta. Tuleva versiopäivitys tunnetaan myös merkinnällä 998, joka korvaa nykyisen 997 mallin vuonna 2011.Lue
Uutta käyttöä nousukauden ikonille - kauko-ohjattava Hummer!09.02.2010 10:45
Tässä lienee yksi jokapojan unelmaleluista.Lue
Näin rutataan Dodge Viper - katso hurja video!09.02.2010 10:14
Lähes 200 000 euron Dodge Viperin romuttamiseen ei tarvita kuin yksi pieni ajovirhe ja liian suuri tilannenopeus.Lue
Toyota kutsuu satoja tuhansia Priuksia korjauspajalle09.02.2010 09:42
Japanilaisen autojätin Toyotan vaikeudet jatkuvat. Yhtiö ilmoitti tiistaina kutsuvansa korjattavaksi kaikkiaan 437 000 Prius- ja Lexus-hybridiautoa jarruongelmien vuoksi.Lue
Iso Volvo ja pieni kone - toimiiko yhdistelmä?02.02.2010 13:09, päivitetty 09.02. 07:32
Volvo on ottanut ekoilun tosissaan. Hiilidioksidipäästöt ja kulutus on pudotettu V70- ja V80 DRIVe -malleissa pikkuautojen lukemiin, mutta onko jo menty liian pitkälle?Lue
- Toyota Auris sai moottoriinsa uutta puhtia (08.02. 10:33)
- Peugeot -sportti kiusoittelee videolla (08.02. 09:51)
- Kaasupoljinhuolto 36 000 Toyotaan alkaa parin viikon päästä (06.02. 11:57)
- Kaasupoljinsavottaan 36 000 Toyotaa (06.02. 07:48)
- IS:n ensitestissä Volvo C30 (05.02. 07:52)
- Onko tässä maailman kapein autotalli? (04.02. 14:27)
- Toyotan kriisi syvenee: Myös Priuksen jarruissa vikaa (03.02. 08:12)
- Moni Toyota kutsutaan korjattavaksi (02.02. 22:19)
- Tämän mainoksen esitys maksoi VW:lle 2 miljoonaa! (02.02. 12:02)
- Volvo S60 viimeinkin videolla (02.02. 10:51)
- VW Transporter parani - ja pieniltä osin myös huononi (02.02. 07:36)
- Daimler Super Eight - Harvojen herkkua (02.02. 06:00)
- Tässä on Dacian paras diili (01.02. 06:26)
- Opetuslupien määrä laskenut (31.01. 09:50)
- 1,8 miljoonaa Toyotaa joutuu korjattavaksi kaasupoljinongelman takia (29.01. 20:04)
- Audi Q7 sai vetävämmän, mutta puhtaamman dieselin (29.01. 07:55)
- Autosta lumet pois - katso hillitön video (28.01. 11:19)
- Bemarista parkkirobotti - katso video (28.01.)
- Holtiton luisu talvikelissä - katso huima video (26.01. 12:30)
- Alfa Romeo vuonna 2017 - katso kuvat (26.01. 12:07)
- IS koeajoi Hyundain farmarin - katso video! (26.01. 09:37)
- Saabin vuoristorata jatkuu edelleen (25.01. 20:16)
- Harmaa uhkaa punaisen johtoasemaa auton värinä (25.01. 15:24)
- Poliisi: Ajamisen perstuntuma kateissa suomalaisilta (25.01. 09:13)
- Helsinki miettii nastojen katukieltoa Ruotsin tapaan (22.01. 08:46)
- Tässä on Skodan citymaasturi (22.01. 06:48)
- Opelin uusi eko-Insignia on pirteä! (22.01. 06:37)
- Espanja: EU kehittämään sähköautoja (20.01. 17:13)
- Uusi BMW GT on herrojen viistoperä (20.01. 11:08)
- Nissanin moderni rantakirppu - uusi pikku-Qashqai (19.01. 16:22)
- Audi kiusoittelee taas pikkuautollaan - katso video (19.01. 14:13)
- Rikkaiden talvileikit - näin rällätään superautoilla (19.01. 12:52)
- Etanolin käyttö polttoaineena lisää päästöjä (19.01. 09:04)
- Uskomaton renkaidenvaihto moottoritiellä - katso hurja video (15.01. 13:03)
- Taskuparkkeeraus on lapsellisen helppoa! (15.01. 12:57)
- Raikas leijona (15.01. 06:43)
- Chevy Camaro SS puskee äijäenergiaa! (15.01. 06:38)
- VW Polo voitti IS:n autoäänestyksen (15.01. 06:33)
- Näin liikkuu Mersun uusi SLS-supertykki - katso video! (14.01. 15:31)
- IS koeajoi viimeisen Saabin (14.01. 07:17)
- Subaru Outback sopii vaativien teiden kovaan menoon (13.01. 11:12)
- IS koeajoi Range Rover Sportin - katso video! (12.01. 11:57)
- Nyt se on melkein varmaa: Saabin taru päättyy (11.01. 19:16)
- Tältä näyttää uusi Ford Focus! (11.01. 13:32)
- Uusi Opel Astra yllätti rata-ajossa - lue miten (11.01. 08:19)
- Jättiselvitys - viime vuoden halvimmat ja kalleimmat bensa-asemat (09.01. 07:57)
- Maailman halvimmasta autosta toinen versio - hinta sata kertaa suurempi (08.01. 18:09)
- Tämäkään ei auttanut Saabia - konkurssi edessä (08.01. 17:07)
- Saabin kohtalolle ratkaisu? - ostotarjoukset puoleen yöhön mennessä (07.01. 16:06)
- Katso kotikuntasi autohistoria! (07.01. 11:45)
- Hummer on out - Mercedes-Benz Zetros on PETO! (07.01. 08:54)
- Teillä ennätysturvallinen vuosi (05.01. 15:34)
- Kian 7 vuoden takuu kaikkiin malleihin (05.01. 09:39)
- Yli 70-vuotiaat päästetään rekan ja bussin rattiin (31.12. 09:46)
- Kesytetty pukki ei puske! (30.12. 11:32)
- Katto alas, kierrokset ylös (30.12. 11:30)
- Tällainen on uusi Kia Ceed - katso video! (29.12. 09:11)
- Autoilija, näin varot palelevaa citykania! (28.12. 17:42)
- Tässä Bemarissa ei ole mitään järkeä (28.12. 10:37)
- Kiinalaisostaja lupaa pitää Volvon ennallaan (25.12. 17:12)
- Saabin tuotanto lopetetaan (18.12. 20:08)
- Saabin kuolema on valtava isku ruotsalaisille (18.12. 18:20)
- Tyly uutinen ei latistanut saabistin synttäreitä (18.12. 17:41)
- Iso Hilux jaksaa vääntää (18.12. 08:19)
- Ensimmäisenä Suomessa: Dodge Challenger! (18.12. 08:18)
- Ford Focus ECOnetic pistää pihistä paremmaksi (18.12. 06:22)
- Sheikkien meno ei hyydy - katso kuvat (16.12. 14:30)
- GM: Saabin ainoa ostajaehdokas löytyy Hollannista (15.12. 18:54)
- Näin moottoripyörä kokoaa itse itsensä! - Katso uskomaton video (15.12. 13:58)
- Ilari Sahamies haukkuu Ferrarinsa: Ihan pommi vehje! (14.12. 12:04)
- Näin syntyi Rolls-Royce vanhasta mersusta (14.12. 11:23)
- Renault Grand Scenic on kuin tilataksi (14.12. 09:48)
- Ratkeaako Saabin kohtalo näin? (13.12. 18:26)
- Wall Street Journal: Beijing Auto tavoittelee osia Saabista (13.12. 14:16)
- Citroën C3 Picasson herkkulista on pitkä (11.12. 20:12)
- Venga syntyi Euroopassa (11.12. 10:10)
- Volkkari ostaa viidenneksen Suzukista (09.12. 13:57)
- Kaasua jarrun sijasta - luksus-Mersu uima-altaaseen - katso kuvat (07.12. 19:23)
- Saabilla konkurssivaara - uusi malli vielä ulos? (07.12. 16:17)
- Kahdeksankympin lätkä halutaan takaisin (07.12. 14:06)
- IS tutki: Tässä ovat luotettavimmat autot - 200 mallia! (07.12. 10:39)
- Joululahjavinkki - junnu-Corvette lapselle! (07.12. 10:30)
- Nissan Qashqai menee pian uusiksi (05.12. 08:12)
- Kuvattava auto syöksyi laiturilta mereen (04.12. 13:32)
- Uusi BMW-maasturi on citysinkun unelma (04.12. 10:10)
- Audi A5 Sportback tarjoaa runsasta tavaratilaa (04.12. 07:16)
- Maailman kallein poliisiauto tuhoutui kolarissa (03.12. 14:14)
- Uuno Turhapuron Mersukupla myynnissä - katso kuvat! (03.12. 12:14)
- Saab sai kuukauden lisäaikaa (01.12. 23:14)
- Lumeen juuttuneet varkaat turhautuivat Kustavissa - rötöstely muutti muotoa(09.02. 19:37)
- Google sumensi VR:n kivimiehen kasvot - katso kuva!(09.02. 18:51)
- Kaikkonen: En tiennyt tarkkaa kokouspalkkiosummaa(09.02. 18:45)
- Lauri Tähkä tallentui Google Street View -näkymään - katso kuva!(09.02. 18:29)
- Tuntematon muuntajavika sulki tavaratalon Helsingissä(09.02. 18:23)
- Pankkiryöstäjä pakeni autolla: Näitkö tällaista Nissania?(09.02. 18:19)
- Arto Merisalo paheksuu Nova-uutisointia(09.02. 18:11)
- Onko jalkajousiryöstäjä sittenkin mies?(09.02. 17:53)
- Poliisi: Äänestä päätellen jalkajousiryöstäjä on mies(09.02. 17:25)
- Kuorma-auto töytäisi koulutyttöä Imatralla(09.02. 17:17)
- Google Street View on paljastanut kohukuvia maailmalla(09.02. 16:54)
- Kuorma-auton parirenkaat irtosivat ajossa - romuttivat vastaantulijan auton(09.02. 16:36)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja kavalsi rahaa ja urkki sähköposteja(09.02. 16:34)
- Poliisilla epäily Korsossa palaneesta autosta löytyneen henkilöllisyydestä(09.02. 16:09)
- Punaisen ristin lajittelukeskus suljettiin uhkauksen takia Joensuussa(09.02. 16:07)
ULKOMAAT
- Toistakymmentä lasta kuoli orpokodin palossa(09.02. 19:04)
- Paha ryöstöase: täysi kahvikuppi(09.02. 16:51)
- Europarlamentti hyväksyi uuden EU-komission(09.02. 15:33)
- Haitilaismies: Selvisin neljä viikkoa hengissä raunioissa(09.02. 14:53)
- Mitä iäkkäämpi äiti, sitä suurempi lapsen autismiriski(09.02. 13:53)
- Lumivyöryt tappoivat lähes 30 Afganistanissa(09.02. 13:03)
- Tutkijat: Saturnuksen kuussa voi olla elämää(09.02. 11:18)
- Tymoshenko ei tunnusta tappiota - jännitys kiristyy Ukrainassa(09.02. 10:46)
- Armeijan tukikohta vaurioitui rajussa palossa Norjassa(09.02. 10:34)
- Mormonimiehellä on peräti 46 lasta - katso kuva!(09.02. 10:30)
- Filippiinien joukkomurhasta nippu uusia syytteitä(09.02. 09:52)
- Rouva Obama taisteluun lasten ylilihavuutta vastaan(09.02. 09:30)
- Iran aloitti 20-prosenttisen uraanin valmistuksen(09.02. 08:50)
- Maanjäristystuhoja tutkinut kiinalaisaktivisti vangittiin(09.02. 08:20)
- Kuusi kuoli vanhustentalon palossa Espanjassa(09.02. 08:13)
VIIHDE
- Pensseli-setä ei uskaltanut avantoon - katso video!(09.02. 20:30)
- Suosikkijuontaja jakaa palasia hevosesta(09.02. 18:00)
- Miss Suomi -pomon kuolema hiljensi missipiirit(09.02. 16:55)
- Jens Lapidus: Nämä yhdistävät Ruotsin jetsettiä ja alamaailmaa(09.02. 16:37)
- The Baseballs ja Over The Rainbow Kotkan Meripäiville(09.02. 15:52)
- Angelina ja Brad haastavat erouutisesta kertoneen lehden oikeuteen(09.02. 15:23)
- Dingon Neumann eroaa! Ei kolmansia osapuolia(09.02. 13:47)
- Näin X Factorin Renne kommentoi skinhead-taustaa(09.02. 12:09)
- Guns n' Roses Ruotsiin - saapuminen Suomeen lähellä(09.02. 12:02)
- Peter Andre Jordanin häistä: Olin enemmän sokissa Jacksonin kuolemasta(09.02. 10:40)
- He ovat kesämusikaalin Pirkko Mannola ja Åke Lindman!(09.02. 10:15)
- Tässä on Nico Rosbergin kaunis kulta - katso kuva(09.02. 08:59)
- Suomen kuumin bikinimalli paljastaa: Näin sain tämän vartalon - katso video!(09.02. 07:13)
- Amerikkalaiskanava: Britney Spearsin lapset kiidätetty sairaalaan(08.02. 23:22)
- Burleskilegenda Satan's Angel: Helsingissä on maailman parasta burleskia - katso video!(08.02. 21:44)
URHEILU
- Saako Kanada vihdoin Sen?(09.02. 20:38)
- Valioliigamanageri: Roy Hodgson olisi täydellinen valinta Englannin päävalmentajaksi(09.02. 20:28)
- Futislegenda pidätettiin kahdesti kahden päivän sisään!(09.02. 19:48)
- EM-karsinnan otteluohjelma ratkeaa ensi viikolla(09.02. 19:17)
- Juhani Tamminen tapaa Sportin johdon torstaina(09.02. 19:10)
- Barcelona menetti puolustajansa sairastuvalle pitkäksi aikaa(09.02. 18:57)
- Kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu päättyi tasapeliin(09.02. 18:29)
- Nämä joukkueet pelaavat NHL-avauksessa Tukholmassa - Helsingin joukkueet varmistuvat huomenna?(09.02. 18:08)
- SM-liigassa jälleen kamppailu elämästä ja kuolemasta(09.02. 18:00)
- F1: Kaikki tallit mukana vasta kauden neljännessä kisassa?(09.02. 17:39)
- Ronaldinho ei mahdu Brasilian joukkueeseen(09.02. 17:25)
- Melko tuntematon suomalaisfutaaja Ruotsin pääsarjasta Superettaniin(09.02. 17:02)
- Tuomo Ruutu ei kadu tappeluaan: Tein kaiken oikein(09.02. 16:30)
- Suomen maajoukkuevalmentaja auto-onnettomuudessa(09.02. 16:26)
- Eremenko kehuu uutta vahvistustaan: Hoitaa asiat tyylillä(09.02. 15:49)
HS.fi UUTISET- Suomalaiset haluavat lisää vaikutusvaltaa politiikassa (09.02. 20:05)
- Poliisi epäilee, että pankkiryöstäjä oli naiseksi pukeutunut mies (09.02. 19:47)
- Nuoret jousisoittajat saivat käyttöönsä arvosoittimia (09.02. 19:44)
- Lumivyöryjen pelätään tappaneen yli 60 ihmistä Afganistanissa (09.02. 19:34)
- Ranska haluaa tarvittaessa sulkea alle 13-vuotiaat kotiin iltaisin (09.02. 19:23)
- Yli kymmenen lasta kuoli orpokodin palossa Etelä-Afrikassa (09.02. 19:17)
- Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä (09.02. 19:10)
- Nato valmistautuu suurhyökkäykseen Etelä-Afganistanissa (09.02. 18:30)
- Ammattikorkeakoulun opiskelijaa epäillään tietomurrosta (09.02. 18:18)
- Helsingin Sokoksen tavaratalo auki taas normaalisti (09.02. 18:17)
- Miltä opettajasta tuntuu pitää kuria? (09.02. 18:16)
- Juha Jokelan Esitystalouden liput revittiin käsistä Espoossa (09.02. 17:57)
- Kukkasrahasto valitsi Päivi Hamaruksen vuoden kasvattajaksi (09.02. 17:37)
- Orion menestyi valtion kurituksesta huolimatta (09.02. 16:56)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia (09.02. 16:26)
TALOUSUUTISET- Kuluttajavirasto: Operaattorit, ottakaa Visasta mallia (09.02. 20:31)
- Öljyn kulutus väheni selvästi (09.02. 20:05)
- Opel paljasti suunnitelmiaan (09.02. 19:37)
- Facebook-tyyli tulee Googleen (09.02. 19:09)
- Vanhanen: Suomi elämässä yli varojensa (09.02. 18:46)
- Sairauden vuoksi SOK:sta eronnut ryhtyy hallitushaiksi (09.02. 18:22)
- Nokia suunnittelee seitsemän euron kännykkää? (09.02. 17:55)
- Saarikangas jyrähtää: Nyt tarvitaan tilaus (09.02. 17:19)
- Nobelisti puolustaa Kreikan ongelmia (09.02. 16:57)
- Coca-Cola petrasi (09.02. 16:32)
- Euroopan parlamentti hyväksyi uuden komission (09.02. 16:15)
- Suomalaislapsi aloittaa surffailun seitsemänvuotiaana (09.02. 15:58)
- Kolme tonnia jää monelta ASP-säästäjältä saamatta (09.02. 15:39)
- Sähkövika toi Sokokselle jättilaskun (09.02. 15:37)
- Fortum irtisanoo (09.02. 15:19)
STADI- Vakava kaatuminen Itäkeskuksen liukuportaissa (09.02. 19:19)
- Hurja kolari Itäkeskuksessa - katso kuvat (09.02. 11:26)
- Konduktööri kehotti käyttämään deodoranttia (09.02. 11:25)
- Miesten kilpa-ajo päättyi nolosti (09.02. 10:16)
- Katot vuotavat nyt urakalla (09.02. 07:10)
- Nauru ärsytti - mies löi poikaa (09.02. 06:34)
- Ketut hyppelivät autojen katoilla Töölössä (08.02. 13:01)
- Nainen uhkasi kauppakeskuksen vartijaa teräaseella (08.02. 12:30)
- Isot kinokset tukkivat - jätekuljetukset tökkivät (08.02. 08:14)
- Nuorisojengin kanssa riidellyt pahoinpideltiin (08.02. 07:13)
- Sijaisopettaja solvasi lapsia (08.02. 07:09)
- Kerrostaloa evakuoitiin, kaksi sairaalaan (08.02. 06:40)
- Pakettiauto paloi Mannerheimintiellä - katso kuva (07.02. 21:08)
- Autot pyörähtivät penkkaan Itäväylällä (07.02. 19:58)
- Katupuukotuksen uhrilla vakavat vammat (07.02. 12:01)
HYVÄ OLO
- Näin parannat seksittömyyden!
- Tässä ovat superruoat, joilla saat terveen ihon
- Kahdessa viikossa parempaa seksiä - Toimi näin!
- Äidin tupakoinnilla yhteys kätkytkuolemiin
- Ero edessä - hoida se kuin mies
- Turvotuksesta eroon luonnollisesti
- Brittimiehen tuska: Miehuus vääntyi kaarelle
- Mikä on hyvä syy nuorten nukkumaanmenoajoille?
- Varovasti rinteessä - laskettelu vaatii varusteita
- Tutkimus: Anna lapsen puhua iltasadulla
- Historiallinen operaatio: Lastenklinikalla tehtiin Suomen ensimmäinen suolensiirto
- Asiantuntijat pohtivat: Pitäisikö eturauhasen syöpää seuloa vai ei?
- Jopa sijoittaminen on vanhempana vaikeampaa
- Tutkimus: Mikä naista lihottaa?
- Vältä nämä virheet turvaistuimen käytössä
HYVÄT NAISET
- Julkkiskaunottaret ovat mekoissaan kuin karamellit - katso kuvat!
- Nyt treenataan triathlonille!
- Näin saat kynnet kauniiksi entistä nopeammin!
- Talvi-iho kaipaa kosteutta
- Tähdet koreilevat kirjailluissa koltuissa
MATKAILU
- Äänestä kamalin lomamaa!(06.02. 09:26)
- Kanarian suosio yllättää(05.02. 12:18)
- Vielä ehdit kuokkimaan Victorian häihin!(05.02. 10:17)
- Rankkasateet toivat tulvia Kanariansaarille(02.02. 22:55)
- Kiistelly vartaloskannerit otettiin käyttöön(01.02. 17:12)
ASUMINEN
- Talouskriisi lisäsi vuokrarästejä(09.02. 06:07)
- Mikko Kuustosen lapsuus kaivoksen kupeessa(06.02. 10:20)
- Nyt alkoivat lakanoiden vaihtoviikot!(05.02. 06:56)
- Lumikolat myyty lähes loppuun(03.02. 13:09)
- Tämä palohälytin ei piipitä vaan...(03.02. 13:06)
RUOKALA
- Madekeitto (8.2.2010)
- Kukkaleipä (8.2.2010)
- Crème caramel (8.2.2010)
- Mausteiset karitsavartaat (1.2.2010)
- Seesamiperunat (1.2.2010)
MAINOS 200x200 AUTOT TAMRO
AUTOVIDEOT
Volvo V70 - ekoilua tehon kustannuksella?
Lahden Moottoripyöränäyttely oli menestys
Toyota Auris on vaatimaton voimapussi
GP-legenda, hurmuri Giacomo Agostini halua tyttöystävän Suomesta
Todellista vastinetta rahalle - Dacia Logan MCV
Volkkarin uusi Transporter parani ja huononi samaan aikaan
Daimler Super Eight kyykyttää köyhiä
Volkkarin uusi Transporter parani ja huononi samaan aikaan
Ministä nelivetoinen citymaasturi!Bensan hinta
20 halvinta
Kaikki asemat
Helsingin seutu
20 kalleintaMitä maksaa katsastus?

Huuto.net
HUUTO.NET - AUTONOSAT
Suomalaiskuskit

Kimi Räikkönen
Heikki Kovalainen
Nico RosbergTee rahaa raveilla!

Opettele ravipelaajaksi IS Raveissa
Fintoto.fi-verkkopalveluSieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus






Pelivihjeet 
