Jos elämässä tulee sellainen tunne, että kaikki on koettu, eikä mikään tunnu enää miltään,
todennäköisesti olet täydellisen väärässä.
Aloitetaan sillä, että jo se tuntui koeajolenkillämme joltain, kun ajoimme Turussa Aurajoen rantaa pitkin Saku Koivun ravintolan ohi ja ovelta meille morjestettiin. Ehei, nyt ei ollut Kimi Räikkönen tulossa.
Ei sekään ihan arkipäiväiseltä tuntunut, kun joku kaivoi liikennevaloissa kännykkäkameransa esiin ja alkoi kuvata. Mutta se vasta tuntui hienolta, kun antoi 4,2-litraisen V8-moottorin kiertää korkealta ja kovaa niin, että kiihdytykset tuntuivat vatsanpohjassa asti.
Eiköhän lähdetä ajelulle?
Kaiken takana oli siis Audi RS5 - A5-mallin 450-hevosvoimainen keskushyökkääjä. Räyhäkkään RS5:n pitäisi olla jokamiehen perusoikeus, mutta valitettavasti se ei sitä ole. Melkein 140000 euron hinnan takia näitä ohjuksia ei juuri vastaan tule. Ei siis ihme, että päät kääntyvät vähän joka paikassa.
Vapaasti hengittävän moottorin soundimaailma on niin hieno, että sen kuunteleminen tuo melkein kylmät väreet iholle. RS5 näkyy ja ennen kaikkea kuuluu kauas.
Dynaamisilla säädöillä on siten kiusaus ajaa kaupungissakin, vaikka auto imee polttoainetta kuin pesusieni. Luvatulla 10,8 litran yhdistetyllä kulutuksella ei liene juuri totuuden kanssa tekemistä. Moisiin lukemiin pääsi hädin tuskin rauhallisessa moottoritieajossa.
RS5 on ratavehje, eikä sen paikka kriittisesti tarkasteltuna ole liikenteen seassa. Auton parhaita ominaisuuksia - näyttäytymisalustaa lukuun ottamatta - ei saa normiajossa irti.
Ajoimme auton kuitenkin keväällä ensiesittelyn yhdessä radalla Espanjassa.
Moottori, voimansiirto ja alusta hioutuivat käsittämättömän hienosti yhteen. Tällä autolla voi todellakin tulla kaarteeseen lujaa. Kaarreajodynamiikan takeena on quattro Sport differential -takatasauspyörästö. Arkiajossa RS5.n sporttipenkit tuntuivat epäkäytännöllisiltä, mutta radalla ne olivat yliveto.
Niin, ajokokemuksen jälkeen voi tuntua siltä, ettei mikään tunnu miltään...
Aiheesta muualla kirjoitettua
Autot: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Näitä Suomessa ostetaan - katso kuka autokaupan todella päättää
06.02.2012 11:56 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-










