Smart voi näyttää söpöltä, se saattaa vaikuttaa ketterältä ja moni sivustakatsoja arvelee sen olevan mukava ajettava. Silmä vain ei tiedä kaikkea.
Söpö, sympaattinen, hauska tai huvittava katseltava kaksipaikkainen Smart Fortwo varmaan onkin. Se mikä autosta näkyy ulospäin - lyhyys, kapeus ja korkeus - ei kuitenkaan tee siitä välttämättä ketterää eikä mukavaa ajettavaa. Smartin ajaminen teettää työtä ja vaatii asennoitumista.
Valmistaja käyttää eko-Smartiin istutetusta uudesta tekniikasta nimeä pienoishybridi - micro hybrid drive - vaikka hybridimoottorista ei olekaan kyse. Autossa on edelleen voimanlähteenä vain polttomoottori.
MHD-Smartin ydin on sammutusautomatiikassa ja laturi-käynnistinmoottorissa. Kun auton vauhti laskee jarrutuksessa alle kahdeksan kilometrin tunnissa, moottori sammuu. Kun jarrupoljin vapautetaan, moottori hyrähtää taas käyntiin.
Tällä keinolla Smart pystyy säästämään pysähtelevässä kaupunkiajossa mukavasti bensiiniä. Valmistajan ilmoituksen mukaan sitä ei pala kuin 4,9 litraa. Maantiellä palaa vielä vähemmän, vain 3,9 litraa, sadalla kilometrillä. Ne olivat hyvät uutiset.
Lyhyt akseliväli, siis se jonka ansiosta Smart on söpön jne. näköinen, tekee siitä nyökkivän kulkijan. Kiihdytyksissä kori kallistuu taaksepäin ja jarrutuksissa eteenpäin. Pikkukatujen hidastustöyssyissä mennään sitten kuin rodeossa, nyökkien molempiin suuntiin.
Pienoishybridin saa coupé-korimalliseen Smartiin 1-litraisen ja 71-hevosvoimaisen moottorin kanssa. Kolmesta varusteluvaihtoehdosta parhaassa (Passion) vaihteistona on Softouch-automaatti, jota voi käyttää myös sekventaalina.
Automaatti toimii asiallisesti tasaisessa menossa, mutta pysähtelevässä kaupunkiajossa käsikäyttöiselle toiminnolle kääntäminen säästää hermoja. Kun kuljettaja itse tökkii vaihdekeppiä, hän saa menosta tasaisemman ja ripeämmän kuin odottaen että automaatti hoitelee vaihdot hänen puolestaan. Automaatilla meno on nykivää.
Käsikäyttö tarkoittaa kuitenkin sitä, että kuljettaja on töissä koko ajan. Koska moottori on pieni, sen vääntömomenttikin on pieni, ja siksi kolme alinta vaihdetta on välitetty hyvin lyhyiksi. Kaupungissa kuljettajan oikea käsi saa olla kepillä melkein koko ajan. Siksi sujuva liikkuminen Smartilla vaatii harjaantumista.
Fakta
Smart Fortwo MHD
Mikä: Pieni kaupunkiauto.
Mitat: Pituus 2,69 m, leveys 1,55 m, korkeus 1,54 m, akseliväli 1,86 m, tavaratila 220 l.
Moottori: Starttigeneraattorilla varustettu 1,0 litran 3-sylinterinen bensiini; teho 71 hv, vääntö 92 Nm. 5-nopeuksinen automaattivaihteisto, takaveto.
Kiihtyvyys: 13,3 s.
Huippunopeus: 145 km/t.
Kulutus: 4,3 l.
CO2-päästöt: 103 g/km.
Hinta: Passion-varustelulla 15 900 euroa.
Kiitämme:
+ Sammutusautomatiikka
+ Pientä kulutusta
Moitimme
- Automaattivaihteiston kankeutta
- Ohjauksen jäykkyyttä
- Moottorimelua
Aiheesta muualla kirjoitettua
Autot: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Uusi yli 400-hevosvoimainen Toyota Supra tulossa vuonna 2015?
29.01.2012 09:26 -
-
-
-
-
-
-
-
-










