Vuonna 1852 perustettu yhdysvaltalainen autonvalmistaja Studebaker hämmästyttää edelleen.
Vaikka legendaarinen yhtiö lopettikin yli vuosisadan kestäneen toimintansa jo vuonna 1966, on yhtiöstä edelleen jäljellä varsin vaikuttava ja myös melko ekologinen muisto.
Yhtiön nimi on nimittäin kirjailtu yli 5000 männyn voimin Bendix Woods nimiseen puistoon, joka on lähellä yhtiön kotipaikkaa South Bendiä, Indianassa.
Kyseinen mainos on niin iso, että se näkyy selkeästi esimerkiksi Googlen ottamissa sateliittikuvissa.
Ainutlaatuinen mainoskyltti on osa yhtiön vuonna 1926 perustamaa autojen testirataa, joka lienee yksi maailman ensimmäisistä autoyhtiön rakentamista ja ylläpitämistä radoista.
Sateliittikuvien ottohetkestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta ilmeisesti ne on otettu ennen vuotta 2004, jolloin alueella riehuneet useat myrskyt vaurioittivat osittain myös kyseistä mainosta. Studebaker Corporation aloitti aikoinaan toimintansa valmistamalla kaivosvaunuja.
1900-luvun alussa yhtiö laajensi tuotevalikoimaansa ja ryhtyi tuottamaan sähkö- ja bensiinikäyttöisiä kulkuvälineitä.
Studebakerin luomia tunnettuja automalleja ovat muun muassa Commander, President, Dictator sekä Hawk-sarja. Yhtiö lopetti autojen valmistuksen vuonna 1966.
Aiheesta muualla kirjoitettua
Autot: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Uusi yli 400-hevosvoimainen Toyota Supra tulossa vuonna 2015?
29.01.2012 09:26 -
-
-
-
-
-
-
-
-










