AL: Diesel-kuskeille tulossa jättiyllätys: Litrahinta jopa 1,8 euroon - vero pois kokonaan?

Julkaistu: 19.02.2012 16:35

Diesel-autojen ja dieselin verotus saattaa mennä taas täysin uusiksi, kertoo Aamulehti.

Dieselautojen käyttövoimavero eli dieselvero tulisi poistaa, arvioi liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) Aamulehden haastattelussa.

– Edellisellä hallituskaudella ihmisiä ohjattiin ostamaan diesel-autoja. Nyt on tullut katkeria kansalaispalautteita, että politiikka on liian poukkoilevaa.

Tammikuussa 2008 autoverotusta uudistettiin niin, että vähän kuluttavista diesel-autoista tuli todella suosittuja. Ekohuumattu veroapu sai aikaan sen, että melkein yhtäkkiä puolet uusista myydyistä autoista oli dieseleitä.

Nyt vuoden alussa 2012
tuli voimaan polttonesteiden veronkorotus, ja noin 13 senttiä kohonneet dieselin hinnat syljettävät sekä autoilijoita että Autoliittoa. Koettiin, että suomalaiset höynäytettiin ostamaan dieselautoja.

Nyt Kyllönen uskoo, että dieselvero poistuu jossain vaiheessa. Aikataulu on auki.

Aamulehden mukaan EU:ssa käsitellään parhaillaan energiaverodirektiivin uudistusta. Toteutuessaan se voisi poistaa dieselautojen käyttövoimaveron Suomesta.

EU-komissio on ehdottanut, että polttoaineiden verotus perustuisi päästöihin ja energiasisältöön. Se nostaisi dieselpolttoaineen verotusta, koska siinä on enemmän energiaa ja isommat päästöt kuin bensiinissä.

– Dieseliä tulisi verottaa noin 72 senttiä eli 25 senttiä enemmän litralta, jos sitä verotettaisiin samoin perustein kuin bensiiniä nyt, sanoo valtionvarainministeriön neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen Aamulehdelle.

Kuluttajahinnat nousisivat vähintään saman verran. Nykyisellä hintatasolla dieselin hinta nousisi noin 1,80 euroon litralta.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Autot: Uutiset aikajärjestyksessä