Renault Laguna II esiteltiin 2001 ja sitä ehdittiin valmistaa yli 900.000 kappaletta, kunnes aika tuli täyteen.
Uusi Laguna on edelleen aika lailla tutun näköinen, mutta varsinkin keulan uusi muotoilu tekee siitä selvän perheenjäsenen Renault¿n nykyiseen mallistoon. Etuvalot ovat uudet, ja sekä viistoperäisen että farmarimallin perän ilmettä on muutettu.
Ulkonäköasiat ovat aina myös makuasioita, mutta tuskin kovin moni kokee uuden Lagunan entistä huonomman näköiseksi.
Laguna on modernisoitu myös sisältä. Ohjaamon osista noin 70 prosenttia on uusia, materiaalien ja verhoilun kankaiden laatua on parannettu ja ohjaamon kokonaisuus on entistäkin tyylikkäämpi. Uusi Laguna on sisältä ylellisen tyylikkään, muttei pröystäilevän oloinen.
Edellinen Laguna sai ensimmäisenä autona maailmassa viisi Euro NCAP -tähteä. Uutuudessakin on turvallisuuteen panostettu edelleen kovasti. Autossa on mm. kahdeksan turvatyynyä sisältävä SRP-turvajärjestelmä, aikaisempaa monipuolisempi ajonhallintajärjestelmä ESP on vakiona ja pääntuet suojaavat entistä tehokkaammin. Myös lasten turvallisuusjärjestelmiä on parannettu.
Uuden Lagunan alustaa on viritelty entistä paremman ajettavuuden saamiseksi. Kun vertailukohtaa vanhaan ei ollut, niin on paha sanoa, mikä on muuttunut, mutta noin 500 kilometrin matka uutuudella ei paljon moitteen sijaa antanut. Ainoa mikä häiritsi oli yllättävän kova tuulen suhina moottoritienopeuksissa jokaisessa ajoon osuneessa autossa.
Moottoreista oli ensikoeajossa tarjolla uusi, 205 hevosvoimaa tuottava kahden litran bensiiniturbo. Kone oli makea, ja auton vauhtivaroja silmällä pitäen kovahkoksi viritelty alusta tuki hyvin koneen rajua voimaa ja suorituskykyä. Makea peli kerta kaikkiaan.
Toinen moottorivaihtoehto koeajossa oli 1,9 dCi-diesel, joka jyrää 120 hevosvoiman teholla. Nykydieselin tapaan se oli mitä nautinnollisin ajettava. Vääntö tekee ajamisesta helppoa ja rentoa.
Renault¿n Megane- ja Scenic-mallien sähköisesti tehostettu ohjaus ei ole ihmeemmin kiitoksia kerännyt liian tehostuksen ja tunnottomuuden takia. Lagunassa asiat ovat toisin. Ohjaustuntuma on hyvä, ja auto taipuu eleettömästi serpentiinien tiukoissa mutkissakin.
Moottoritiellä uusi Laguna menee tasaisen rauhallisesti suuntansa pitäen. Aika näyttää, mikä on auton suuntavakavuus kotimaan uraisilla ja epätasaisilla asvalteilla.
Uudessa Lagunassa on myös kätevä sähköinen käsijarru, joka automaattisesti menee pois päältä, kun autoa ryhdytään ajamaan.
Nykytekniikan ystäville uuden Lagunan iso herkku on lisävarusteena saatava navigointi- ja viestintäjärjestelmä Carminat. Navigaattori toimii erittäin nopeasti, sen näyttö on kuin maisemaa katselisi ja samalla vieressä on tavallisen kartan oloiset ajo-ohjeet risteyksissä ja liittymissä.
Esimerkiksi moottoritien liittymistä näyttöön tulee oikean oloinen kuva siitä, miten pitää ajaa. Yhdelle cd-levylle on koottu 21 maan kartat. Käytännössä navigaattori toimi erittäin hienosti ja sen käyttönappulat ovat yksinkertaiset ja helposti opittavat.
Edellisessä Lagunassa virta-avaimen virkaa hoitanut levyke piti laittaa ensin kojelaudassa olleeseen koloon ja auto käynnistettiin starttinappulasta. Nappula on edelleen olemassa, mutta nyt riittää, että avainkortti on autossa vaikkapa kuljettajan taskussa tai kojelaudan lokerossa. Uuden Lagunan ostajille tärkeä asia on varmasti se, että kaikissa malleissa on vakiona ESP, ilmastointi ja cd-radio.
Fakta
Renault Laguna: Lagunaan uutta näköä ja tekniikkaa
Mikä se on? Isomman keskikokoluokan perheauto, jolle on tehty kasvojenkohotus sisätiloissa sekä keulan ja perän muotoilussa.
Millaisia moottoreita on tarjolla? Malliston toisena huippumoottorina on nyt uusi 2,0 litran 205-hevosvoimainen bensaturbo. Muut bensakoneet ovat 1,6/115 hv, 2,0/135 hv, 2,0T/170 hv ja 3,0 V6/210 hv. Dieselit ovat 1,9 dCi/120 hv ja 2,2 dCi/150 hv.
Mitä ne maksavat? Malliston edullisin on 1,6 litran Laguna Hatchback -perusversio, joka maksaa 24.900 euroa (148.000 mk). Malliston huippu on 2,2 dCi diesel 35.900 euron (214.000 mk) hinnalla.
Milloin niitä saa? Myynti alkaa tässä kuussa.
KIITÄMME:
MOITIMME:
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
1.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
2.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
3.
-
Mihin katosivat Pussy Riotin jäsenet? Eivät esiinny Maailma kylässä -festivaaleilla 11:22
4.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
5.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
6.
-
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa" 11:46
7.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
8.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
9.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
10.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
11.
-
Esko Aho Ylellä: Sdp:llä suurin ongelma 10:50
12.
-
Neljä loukkaantunut vakavasti Orivedellä 11:19
13.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
14.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
15.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
16.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
17.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
18.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
19.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
2.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
3.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
4.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
5.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
6.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
7.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
8.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
9.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
10.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
11.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
12.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
13.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
14.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
15.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
16.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
17.
-
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle 24.5. 12:45
18.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
19.
-
Lewis Hamiltonin seksikäs tyttöystävä nousi päähän 24.5. 13:02
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin
Jeep Grand Cherokee otti askeleen parempaan suuntaan - tässä syy!
Jatkuuko Fiskerin elämä sittenkin? - Valoa näyttäisi olevan tunnelin päässä
Tämä tykki nähdään sittenkin Euroopassa, mutta kenen toimesta?
Suomessa on puoli miljoonaa haamuautoa
Dubain poliisin superautosta nousi erikoinen kohu!
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua"
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä!
Ilouutisia isoista katumaastureista pitäville - Audi tekee Range Roverit!
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan?
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video
Tietöitä aiempia kesiä vähemmän
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?"
Kotisohvalta Le Mans -kuskiksi? - mahdollista myös suomalaisille
Automatkalle Eurooppaan? - Tarkista missä tankkaat, rajan takana voi olla yllätys!
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja!
MT: Ajokortti on halventumassa reippaasti! Kannattaako ajaminen siirtää syksyyn?




