BMW on joutunut viime aikoina antamaan hieman periksi saksalaiskilpailijoilleen, sillä mallisto on joiltain osin jo vähän vanhahtavaa. Vaikka BMW:n vanhahtavissa tuotteissa ei sinänsä ole mitään vikaa, tämän päivän trendi vain on, että kuluttajat haluavat viimeisintä uutta.
Yksi luokka, jossa ainakin myyntimäärissä mitattuna BMW on joutunut taipumaan, ovat kompaktit valioluokan katumaasturit. Volvo XC60 porskuttaa myyntitilastojen kärjessä - Audi Q5 ja Mercedes-Benz GLK taistelevat kakkossijasta tasapäisesti.
BMW X3 ei enää käy kaupaksi. Selvää on, että uusi X3 tulee parin vuoden sisällä markkinoille, uudistuneena ja kasvaneena, vaikka mitään virallista ei ole tihkunut.Ennen kuin uusi X3 nähdään, BMW saa hieman balsamia haavoihinsa upouudella X1-mallilllaan. Vaikka X1 tarkoittaa jo mallimerkintänsä puolesta X-sarjan pienintä mallia, kokonsa puolesta auto ei häviä nykyiselle X3:lle juuri lainkaan.
Eikä BMW X1:llä ole esimerkiksi rakenteensa puolesta mitään tekemistä 1-sarjan kanssa, kuten voisi luulla. Auton perustekniikka ja pohjalevy ovat yhtä 3-sarjan kanssa.
X1 on jatkoa BMW:n X-katumaasturisarjalle, X3:lle, X5:lle ja X6:lle. XDrive kertoo nelivedosta, mutta X1:n saa myös takavetoisena, silloin auto tottelee mallimerkintää SDrive.
Edullisin X1, takavetoinen SDrive 18d, kehittää 143 hevosvoimaa ja tarjoaa vääntöä 320 newtonmetriä. Lukujen valossa siis menon pitäisi olla ihan vakuuttavaa, ja vakuuttavat ovat myös auton päästöt: 138 g/km. Nelivetoversio samalla moottorilla tuottaa päästöjä 12 grammaa enemmän.
Toinen Suomeen tuotava diesel on samaan lohkoon perustuva 20d. Sen saa joko automaatti- tai manuaalivaihteistona sekä neli- että takavetoisena. Kolmas diesel on tuplaturboin varustettu 23d. Sen yhteydessä on aina neliveto ja automaattivaihteisto.
Bensiinimoottorina Suomeen tuodaan vain kolmelitraista kuusisylinteristä 28i-moottoria. Se onkin malliston kallein, hintaa autolle kertyy yli 50.000 euroa.
X1 nähdään Suomessa lokakuun loppupuolella. Siitä, kuinka paljon autoja riittää asiakkaille tämän vuoden puolella ei ole vielä varmuutta. Se on kuitenkin varmaa, että ensi vuoden tuotannosta Suomen maahantuoja saa peräti 800 auton erän. Määrä on suuri ja se kertoo siitä, kuinka paljon autolta Suomessa odotetaan.
BMW X1 on parasta X-ryhmää. Autosta on vaikea löytää muuta negatiivista kuin sen hinta: 1,8-litraisella dieselillä varustettu takavetoinen ja perusvarusteinen X1 maksaa 38.000 euroa. Sillä hinnalla saa ihan makean perheauton - X1:stä ei ole perheautoksi ainakaan tilojensa puolesta.
BMW on lifestyle-merkki. Auto on suunnattu nuorille, lapsettomille pariskunnille tai sellaisille, joiden lapset ovat lentäneet jo pesästä. Miksi ei X1 sovi myös perheeseen, jossa ykkösautona on esimerkiksi X5.
X1 on kuitenkin vastinetta rahalle. Se on meluton, alustaltaan napakka eikä ohjaus tee suurempia tepposia.
Koeajettu kaksilitrainen diesel on hieno moottori, oli se varustettu automaatti- tai manuaalivaihteistolla. Automaattivaihteisto on selvästi viritetty mukavuuspainotteiseksi, sillä se sallii aika paljon luistoa.
Hieman karkeaksi jätetty manuaalivaihteiston vaihteensiirto sopii paremmin aggressiivisemmalle kuljettajalle, joka haluaa tuntea moottorin kaasuvasteen saman tien kun uusi pykälä on silmässä.
Kommentit
Fakta
BMW X1
Mikä: Uusin BMW, X-katumaasturiperheen pienin jäsen, takavetoisena tai nelivetona.
Mitat: Pituus 4,45 m, leveys 1,8 m, korkeus 1,55 m, akseliväli 2,76 m, tavaratila 420-1.350 l. (VDA). Oma massa: mallista riippuen 1.545-1.685 kg.
Moottorit: kolme dieseliä, ja yksi bensiinimoottori, 6-portainen käsivaihteisto tai 6-portainen automaatti.
Milloin: Lokakuussa Suomessa.
Hinta: Malliston edullisin sDrive 18d 38.010 euroa, malliston kallein xDrive 28i 59.358 euroa.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Teinityttöjen julma murhajuoni järkytti pikkukaupungin 07:06
1.
-
Näistä vaaroista ulkomaalaisia varoitetaan Suomessa - katso yllättävät esimerkit 07:54
2.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
3.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
4.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
5.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
6.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
7.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
8.
-
Muista tämä nyrkkisääntö hedelmäpuita leikatessa! 07:29
9.
-
Ruorijuoppo upotti 7-metrisen veneensä Heinolassa 25.5. 23:24
10.
-
Tämä amerikkalainen V8-möhkö nostaa helposti tassua! 06:20
11.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
12.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
13.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
14.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
15.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
16.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 25.5. 16:42
17.
-
Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää 25.5. 22:11
18.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 25.5. 12:34
19.
-
Bayernin pitkä odotus päättyi! Robben laukoi upean ratkaisun 25.5. 23:49
20.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
1.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
2.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 25.5. 9:35
4.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
5.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
6.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
7.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
8.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
9.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 25.5. 20:40
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
11.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
12.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
13.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
14.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
15.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
16.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 25.5. 7:03
17.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
18.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
19.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 25.5. 12:34
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Tämä amerikkalainen V8-möhkö nostaa helposti tassua!
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä!
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin
Jeep Grand Cherokee otti askeleen parempaan suuntaan - tässä syy!
Jatkuuko Fiskerin elämä sittenkin? - Valoa näyttäisi olevan tunnelin päässä
Tämä tykki nähdään sittenkin Euroopassa, mutta kenen toimesta?
Suomessa on puoli miljoonaa haamuautoa
Dubain poliisin superautosta nousi erikoinen kohu!
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua"
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä!
Ilouutisia isoista katumaastureista pitäville - Audi tekee Range Roverit!
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan?
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video
Tietöitä aiempia kesiä vähemmän
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?"
Kotisohvalta Le Mans -kuskiksi? - mahdollista myös suomalaisille
Automatkalle Eurooppaan? - Tarkista missä tankkaat, rajan takana voi olla yllätys!
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja!




